tiistai 2. lokakuuta 2012

Missä ovat vasemmiston visiot kuntapolitiikassa

Kun olin Vaasassa vasemmistoliiton valtuutettu 1993-1996 sain jo tuolloin kokemusta uusliberalismin tulosta Vaasalaiseenkin kuntapolitiikkaan. Rahasta ja taloudesta tuli ohjaava tekijä. Olin myös opetuslautakunnan jäsen.
Silloin aletiin kouluja yhdistämään säästöjen toivossa. Mutta myös kouluja alettiin eri kaupungin osista lakkauttaa. Silloin jäi Vanhan Vaasan koulu lakkauttamatta, kun asukkaiden vastarinta oli kovaa.

Vaasa oli jo tuolloin kuntakonserni ja hallintokunnat tytäryhtiöitä. Sisäistäyrittäjyyttä ja tulosajattelua ajetiin hallinnonsisään. Alibudjetointi oli ohjaava väline, millä kaupungin palvelutuotantoa kutistettiin. Hallintokuntien palveluja ja taloutta ohjattiin kaupunginhallituksen raamein. Halintokunnat sitten hoitivat toimintansa säästöjen ja leikkausten kautta sopiviksi kh:n raameihin.
Tuolloin ei vielä ollut yksityistäminen kuntapalvelujen uhkana kuten se on nykyään. Nyt kuntia ”kehitetään” kokoomuksen uusliberalistisin opein, johon ovat myös hallitusvasemmisto sitoutunut.

Kuntia aiotaan yhdistää kuten yrityksiä voitontavoittelussa, tämän jälkeen maahan jäisi alle sata kuntaa. Kuntarakenteen rinnalle hallitus vielä kaavailee keskitettyä sosiaali- ja terveysalueita, mikä byrokratian purkamisen sijasta luo jättimäisten hallintohimmeleiden järjestelmän.
Näin siis tehdään yksityisille palvelumarkkinoille tilaa ja hyvinvointivaltio menee kohti markkinavetoisuutta. Ei siis ole olenkaan ihme, että kunnallinen terveydenhoito tökkii Vaasassa.
Vaasassa toimii jo useita yksityisiä terveysasemia, terveysbisnes pelaa ja tuottaa voittoa osakkaille.

Kuntien välinen yhteistyö on järkevää ja vaihtoehto kuntien alasajolle mm. kuten liikenne ja koulutusasioissa.

Suomessa on eriskummallinen liitto oikeiston ja hallitusvasemmiston välillä, mikä ilman muuta kaivaa kuoppaa vasemmistolle. Juuri missään maassa ei vastaavaa liittoa ole vasemmiston ja rahavallan kanssa. Sotien aikaan oli mutta jälleen suomessa natsien kanssa.

Ollaanko nyt sitten taloudellisessa sodassa?

Vasemmiston visiot ovat nyt sidottuna hallituksen säästö -ja leikkauspolitiikkaan. Ja sitäkautta on uskottavuus nollassa. Tämä johtaa edelleen siihen, että on menetetty tehdä uskottava vaihtoehto nykyiselle kuntien alasajolle. Mutta vielä kaikkein pahin on se, että on vielä menettetty kyky tehdä jotain sen vaihtoehdon eteen käytännössä.
Meidän vasemmistolaisten pitää pystyä sanomaan selvällä kielellä kansalle, millä puolella taistelussa me olemme, jota nyt käydään kuntien hallinnasta. Ollaanko me rahavallan puolella vai kansalaisten. Nyt kun tilanne on epäselvä valuu kansan tyytymättömyys äärioikealle Perussuomalainen puolueelle.

Reino Kolmonen (SKP)
Kuntavaaliehdokas Vaasa

http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3147-Kolumni_Reino_Kolmonen_vaasalaisia.info.html

Ei kommentteja: