keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Säästöpolitiikan uusi johtaminen


Kilpailullinen ja itsellinen logo kertoo jo paljon itse asiansisällöstä. Vuonna 1991 alkoi kuntien toiminta muuttumaan yritysmaailman oppien mukaan. Kunnat siirtyivät konsernikirjanpitoon ja tulosajatteluun.
Alkoi joka vuotuinen säästöjen etsiminen ja sitä kautta julkisensektorin tuloksen ja rahanteko. Kuntien palveluja tuottavat yksiköt muuttuivat tytäryhtiöiksi.
Alettiin myös maksaa kunnan kiinteistöyhtiölle omista tiloista vuokraa, koska se osa tulosajattelua.

Vaikka ei vielä ollut tätä nykyistä kapitalismin talouskriisiä ja taloudessa meni lujaa etsittiin silti säästöjä ja sitä kautta tulosta.

Talous nousi päällimmäiseksi asiaksi vuoden 1991 jälkeen kun uusliberalismi työntyi maahamme julkisensektorin toiminnassa. Kunnallisten palveluiden käyttäjistä tuli asiakkaita ei enää ihmisiä. Tämä kuvaa oikein hyvin vieraantumisen astetta, siitä hyvinvointiyhteiskunnan peruasioihin kuluvasta tehtävästä järjestää ja tuottaa kansalaisille oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia palveluja.

Kun nyt sitten on Valtiolle tullut rahaa ovista ja ikkunoista on verotusta muutettu isotuloisten ja suuryritysten eduksi.

Säästöpolitiikan uusi johtaminen
Mutta kunnissa alkoi nousta kapinaa jatkuvien säästöjen etsimisessä ja toisaalta seinän eteen tuleminen leikkauspolitiikassa, joten tarvittiin uudenlaista bisnesjohtamista.
Tähän keksittiin valtiovallantaholta tämä Parashanke, johon liittyi porkkanarahakin houkutukseksi kunnille tulla mukaan uuteen säästöpolitiikkaan hallintorakenteiden kautta. Kysymys on säästöpolitiikassa uudesta askeleesta ja siirtyminen kunnantasolta laajemmalle, kuten Vaasan seutu.

Tässä paraspolitiikassa on keskeistä yhdistää kuntia ja kuntien palvelutuotantoa. Toisena tulee ostopalvelut ja yksityistäminen. Kuntien asukkaista ei juurikaan puhuta vaan rakenteista ja rahasta.

Mutta ei tekniset palveluorganisaatiot sinänsä tuo säästöjä, vaan yhdistettyjen kuntarakenteiden päällekkäisten työtehtävien poistaminen. Yhdistettyjen kuntien palveluiden tuottaminen keskitetään isoihin yksiköihin.
Se johtaa siihen, että kunnat tuottavat palvelunsa pienemmällä työntekijä määrällä tai sitten ostavat ne yksityiseltä palveluja tuottavalta kapitalistilta, jolloin kunta ei tarvitse omaa tuotanto henkilökuntaa siihen ollenkaan.
Toisaalta yksityiselle maksetaan ostetut palvelut verovaroista, jotka siirtyvät yksityisen bisneksen kiertoon ja osakkeenomistajille. Tämäkin on tulojen siirtoa yhteiskunnalta yksityiselle pääomalle.

Hyvinvointiyhteiskunnan alasajon katkaisemiseen ei nyt näytä löytyvän poliittista voimaa vasemmalta eli kunnanasukkaiden on nyt noustava kapinaan.
Ei ole asukkaiden etu, että palveluiden laatu ja saatavuus on omasta rahapussista kiinni ja kun vielä samaan aikaan heikennetään kunnallisten palveluiden saatavuutta ja laatua.