lauantai 25. heinäkuuta 2009

Vihreäpuolue on nyt valjastettu oikeistopolitiikan veturiksi

Vihreät ovat juuri siinä tilanteessa missä SDP on ollut mukana vuodesta 1991 alkaen. Eli tekemässä oikeistolaista politiikkaa, joka on tuhonnut vuoden 1945 jälkeen rakentuneen hyvinvointivaltion.

Toisaalta kun SDP hylkäsi vasemmistolaisen työväenpolitiikan antoi se myös potkua vihreän liikkeen syntymiselle. Oikeistolaisessa politiikassa mukana olo on myös tehnyt SDP:n nykyisen oppositioaseman vaikeaksi, se kun ei nyt kykenen oikeistolaitumisensa johdosta tekemään vasemmistolaista politiikkaa. Sanoihan puheenjohtaja Jutta Urpilainen SDP:n olevan keskustaan lukeutuva puolue, ei siis vasemmalle.

SDP ja muutamassa hallituksessa mukana ollut vasemmistoliitto antoivat oikeistiolaista politiikkaa toteuttavalle hallitukselle punaisen värin.
Nyt taas vihreäpuolue antaa vihreää väriä nykyiselle hallitukselle, onhan ympäristöasiat ykkösasioita pulue-eliitin retoriikassa, kun ilmastomuutoskin painaa päälle.
Vihreänliikkeen tulee aikoinan käymään kuten nyt on käynyt SDP:lle, jota kokoomus ja oikeistolainen valtaeliitti ei enää tarvitse politiikkansa toteuttamisessa.

Vihreiden tilanne tulee olemaan toinen silloin kun se on käynyt tarpeettomaksi oikeistolaiselle valtaeliitille. Myös silloin kun vasemmisto lähtee kokonaisvaltaisen vasemmistopolitiikan tielle putoaa vihreäpuolue myös poliittiselta kartalta ja ”vihreät” asiantuntijat jatkavat tärkeää leipätyötään.

Työttömyys tulee nyt olemaan todella vaikea yhtälö, johtuen vasemmiston nykyisestä tilanteesta.
Kun nyt pitäisi nousta joukkotoimintaan nykyistä riistopolitiikkaa vastaan, niin se ei siihen nyt kertakaikkiaan kykene ja SDP:n eliitti ”odottaa” nyt vain pääsyä takaisin hallitukseen.

Viime aikoina on keskusteltu parlamentarismin ja puolueiden rappiosta. Politiikassa kun nyt ei ole enää politiikkaa. Puolueet ovat henkilöitä ja asiantuntijoita. Mieto ja Stupp ym.
Vihreäliike on myös asiantuntijoista koostuva liike, joka ei omaa kokonaisvaltaista ideologiaa kuten vasemmistopuolueet, silloin hyvinä aikoina.

Asiantuntijat korvanneet puolueet

Verkkouutisissa http://www.verkkouutiset.fi/index.php kokoomuslaisen kansanedustajan arvio on oikea, "että Ydinvoiman vastustamisesta liikkeelle lähtenyt ympäristöpuolue ottaa askeleitaan ”yleispuolueena”. Eduskunnan salissa vihreät ovat puolustaneet hallituksen linjauksia”. Tämä on hyvin kuvaa arvio siitä, mihin soppaan vihreäliike on myös murenemassa.

Vihreäpuolue koostuu juuri näistä asiantuntijoista, joilla ei ole kokonaisvaltaista ideolgiaa eikä aatetta. Mutta ovat todella tärkeiden ympäristöasioiden asintuntijoita.

Aikoinaan SKP hajosi tähän porvarillisen maan hallituspolitiikkaan, josta tuli tärkeämpi asia tuolloin puolueelle kuin SKP:n ohjelma ja ideologia.  Koko puolueen toiminnan keskipisteeksi tuli kapitalistisen maan hallituksen ohjelma. Tämä johti siihen, että puolueen oma toiminta kuihtui ja jäsenistön mukanaolo hiipui turhautumiseen.
Lopuksi koko puolue hajosi kahtia ja puolueen sisällä olevan valtaeliitin riitelyyn hallituspolitiikasta.
Tämä oli sitä aikaa kun se pienempi paha alkoi nakertaa hiljalleen hyvinvointisuomen perustaa. Se pienipaha oli sitä kun työläistenetuja alettiin supistaa ja muuttaa heidän itsensä maksettaviksi. Kuten nyt vaikka lapsilisämaksut, jotka poistettiin työnantajilta. Kapitalistisen maan hallituksessa olosta kiisteltiin silloin kovaa SKP:ssä.
Mutta sama tilanne on ollut ja on edelleen myös SDP:ssä.

Nyt ilmeisesti se tulee repimään myös vihreää puoluetta, mutta ei niin rajusti kuin vasemmistoa.

Ei kommentteja: