sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Hallitusneuvottelut jatkuvat edelleen salassa

Maassa eletään kuin sotatilassa. Kuuden puolueen neuvottelut ovat päättymättömässä tilassa.
Näiden puolueiden elitistiset johtajat ovat ilmeisesti näin sopineet, perinteisessä konsenssushengessä.
Kokoomuksen ja rahaeliitin tavoitteena on sitoa vasemmisto nyt takuumieheksi ja likaisentyöntekijäksi jatkamaan edellisen porvarihallituksen politiikkaa.

Nyt esimerkiksi presidentti Halonen ei ole perinteisellä tavalla hallitusneuvotteluissa.

Salaliiton tavoite on aikaisemman Lipposen (sdp) kaltainen sateenkaarihallitus. Vain yksi oleellinen teko on tapahtunut ja se oli Vasemmistoliiton kansanedustajan marssiminen ulos kokoomuslaisesta salaliitosta. Salailu kertoo siitä miten hankalaksi on mennyt säästö- ja leikkauspolitiikan jatkaminen. Eli ei olla rehellisellä asilla, kun kansaa yritetään jälleen kusettaa. Kansan oikeutettu tyytymättömyys sataa oikeistolaisen Perussuomalainen puolueen pussiin ja vasemmiston tappioksi.

Mutta myös yksi iso asia on seuraavat presidentin vaalit, jossa nyt oikeistolla on nyt lopullisesti tavoitteena kääntää maamme ulkopolitiikka vahvasti oikeistolaiseen uomaan. Tähän ja hallituksen muodostamiseen liittyy myös vasemmiston kannatuksen painaminen vielä alemmaksi kuin se nyt jo on ja siitä pitää huolen vielä Perussuomalainen puolue oppositiossa.

Mutta se on varmaa myös, että Soini kääntää kannattajansa Kokoomuksen presidenttiehdokkaan taakse toisella äänestyskierroksella.

Tähän on siis vasemmiston hysyttely ja veljeily oikeiston kanssa vienyt tämän maan ja työväenliikkeen. Mutta näinhän siinä yleensä käy kun herrojen kanssa lähtee marjaan!

Eikö nyt olisi kansan Suomessakin noustava kaduille kuin Pohjois-Afrikassa, että korruptoitunut valtaeliitti saadaan muutettua kansanetuja ajavaksi hallitukseksi?


Entinen Vasemmistoliiton Euroopan parlamentin jäsen ja kansanedustaja Esko Seppänen kirjoitti hyvin nykyisistä hallitusneuvotteluista www.eskoseppanen.net

Ei kommentteja: