sunnuntai 28. elokuuta 2016

Taide ja kulttuuriväkeä arvosteleva kirjoitus Pohjalaisessa

Yläkulma toimittaja Viki Salonen toteaa alussa, että kaunokirjalijoita ja taiteilijoita tietämättömämpää ihmisryhmää ei tästä maastahevin löydä. Toimittaja hyökkää kulttuuriälymystöä vastaan, että näiden arvostelu maan taloudesta tai politiiksta on tyhjyyttä kumisevaa ideologista sanahelinää.

Kapitalistisen järjestelmän ja SSS hallituksen tuottamaa kurjuutta ei siis saisi arvostella sivistyneistönkään. Rahanvallan pitää siis antaa tehdä mitä ne haluaa ja vastustajat ovat tyhmiä.
Toimittaja toteaa, että kapitalismikriittiset taiteilijat harvemmin mainitsevat mistä heidän apurahat mm. ovat peräisin. Hän vastaa, että yksityisensektorin tuottamista verovaroista. Vielä hän jopa sanoo, että taiteilijoiden ulostulot aiheuttavat "sivistyneimmissä piireissä" huutonaurua. Todella ala-arvoista sivistyneistön vastakkainasettelua.

Näin tässä yhteydessä toimittaja käy myös julkisensektorin kimppuun. Julkinen koululaitos tuottaa tähän maahan koulutettua sivistyneistöä myös yksityiselle sektorillekkin.
Eikä kapitalistien hikipajatkaan toimisi ilman insinöörejä ja muita asiantuntijoita.
Itselläni tuli mieleen natsiajat saksassa, kun siellä poltettiin kirjoja ja kirjailijoita vietiin keskitysleideille tapettavaksi. Onko tosiaan sivistyneistön viha jo tuolla tasolla suomessa.
http://www.pohjalainen.fi/mielipide

Ei kommentteja: