sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Väinö Tanner oli mukana sotaan johtaneessa 1930 luvun politiikassa

Väinö Tanner tänään näkyvästi media pohjalaisessa oikeisto demari Lasse Lehtisen kertomana.
Väinö Tanner oli niitä sosiaalidemokraatteja, jotka saivat toimia vapaasti 1930 luvulla, jolloin suomessa oli porvariston riktatuuri. Tuohon aikaan oli suomessa muu vasemmistolainen työväenliike kiellettyä niin sanotulla kommunistilailla. Esim. SKP jäseniä oli mielipiteiden johdosta vankilassa. Työväenliikkeen omaisuutta myös tuhottiin.
Väinö Tanner oli tuhota yhdessä muun oikeiston kanssa suomen itsenäisyyden, menemällä mukaan natsisaksan koko euroopan kattavaan sotaan ihmisyyttä vastaan.
Sodan sitten päättyessä hänet tuomittiin sotarikollisena vankilaan, muun silloisen valtaeliitin kanssa. Näin kävi myös saksassa ja itse Hitler tappoi omin käsin itsensä.
Lehtinen kuvailee pohjalaisessa lähinnä sitä, minkälainen henkilönä oli Tanner ei sitä politiikkaa mikä johti suomen liittoon saksalaisten fasistien kanssa.

On häpeäksi suomen 100 vuotiaalle itsenäisyydelle julistaa sotarikollista Tanneria ja irrottaa hänet sen ajan militaristisesta politiikasta, joka oli tuhota koko euroopan.

Ei kommentteja: