Eurooppalainen oikeistopopulismi ja äärioikeisto saavuttivat poliittisen läpimurron kesäkuussa 2009 EU-vaaleissa. Yhteensä europarlamenttiin valittiin 51 oikeistoradikaalisten puolueiden edustajaa.
Nousevaa oikeistoradikalismia ei voi verrata ”historialliseen fasismiin” koska kapitalistisen yhteiskunnan nykyinen kriisi ja ihmiskunnan globaalit ongelmat asettavat sille aivan toisenlaiset olemassolon ehdot ja tavoitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nouseva oikeistoradikalismi ja väkivallan uhka voisi johtaa yhtä barbaarisiin kokemuksiin ihmiskunnalle kuin natsismi ja Auschwitz.
Historiallisen fasismin aika päättyi Toukokuun 8 päivänä 1945 kolmannen valtakunnan täydelliseen romahdukseen. Ihmiskuntaa muistuttaa fasistinen ihmisten teollinen mrhaaminen kaasukammioissa, krematorioissa ja tuhoamisleireissä.
Nämä hirmuteot saivatkin aikaan antifasistisen konsenssuksen, joka ei antanut tilaa oikestoradikalismille. Mutta tämä antifastisen-ja rasistisen konsensuksen murtuminen läntisessä euroopassa oli ikävä tosia asia 1980-luvun puolivälissä. Äärioikeston ja uusfasismin läpimurron taustalla olivat kasvava joukkotyöttömyys ja syrjäytyminen sekä sosiaalisten turvaverkkojen purkautuminen.
Oikeistoradikaalisten puolueiden kannatuksen kasvu on yhteydessä sosialismin romahdukseen, yhteiskuntien moinikulttuuristumiseen ja ennen kaikkea uusliberalistiseen talouspolitiikkaan ja kapitalismin globalisaatiokehitykseen.
Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden raju kasvu, sosiaalivaltion kriisi ja yhteskunnallisten arvojen koventuminen sekä rasismi ovat luoneet otollisen maaperän äärioikeistolaisten puolueiden poliittisen vaikutusvallan vakiintumiselle parlamentaarisella areenalla.
Tätä ilmiötä elämme nyt Suomessakin erityisesti perussuomalainen puolueen osalta. Mutta oikeistoradikalismi ei ilmene vai Soinin puolueessa vaan koko oikeistossa. Nyt ei ole Urho Kekkosen kaltaista, joka sen pitäisi aisoissa mutta ei myöskään aatteelisesti voimakasta vasemmistoa, joka kykenisi kapitalismin yli menevään joukkotoimintaan.
Tällä hetkellä yhteiskunnassa on julkinen keskustelu ja mediat näiden oikeistoradikaalien hallussa.
Vasemmiston tila ei nyt ole hyvä ja se on ymmällään kun uusoikeisto on tullut sen tontille.
Uusoikeistolla on tavoitteena kulttuurillinen vallankumous ja sitä kautta listätä aatteelista vaikutustaan koko yhteiskunnassa. Yksi perimmäisistä uusoikeiston tavoitteista on oikeiston ja vasemmiston yhdistäminen.
Nyt alkaa olemaan hetket löytää rosvokapitalismille oikeudenmukainen ja demokraattinen vaihtoehto euroopassakin, koska se on jo löytynyt osassa Etelä-Amerikan maita.
lauantai 1. tammikuuta 2011
lauantai 18. joulukuuta 2010
Suomi ei tarvitse toista Väinö Tanneria
Mikä oikein mättää Suomen Venäjä-suhteita? Suomen oikeisto on kuin hevonen laput silmillä kohti perinteistä kapitalismia. EU on myös kapitalistinen prosessi. Suomi ja oikeistolainen media ovat USA-laisempi kuin itse USA.
On aika erikoista, että edelleen Venäjä on oikeistolle vihollinen, vaikka Neuvostoliitto kaatui 1990.
Martti Ahtisaari on tämän ajan oikeistodemari Väinö Tanner. Tanner oli täynnä Neuvostoliitto vihaa, jopa niin, että katsoi Hitlerin ja Saksalaiset Natsit kaverikseen. Tanner oli yksi niitä oikeistolaisia, jotka veivät Suomen fasistiseen sotaan.
Tanner oli sotarikollinen, joiden rikoksia kansaa vastaan ei ole vieläkään valtiovalta pyytänyt Suomen kansalta anteeksi.
Tiedossa on, että Ahtisaari on suurpääoman juoksupoika, joten sitäkin taustaa vasten Nato on hänen turva, ei Suomen kansan. Ahtisaari on osallistunut myös maailman kapitalistien pyöreän pöydän tapaamisiin, joten hänen ajatukset ovat osa näitä rahamaailman salaisia keskusteluja.
Kun katselin tänään TV:stä Ahtisaaren haastattelua, niin tuntuu aivan uskomattomalta hänen puheensa. Oli Suomen kansan onni, että hän oli yhden kauden presidenttinä. Hän on sitten aivan pihalla nykyisestä Venäjästä ja Natosta, jos sitä arvio hänen puheista.
Natolla on jopa sotasuunnitelma Venäjää vastaan. Nato on lisännyt läsnäoloaan Baltian maissa ja itämerellä. Nato on myös hyväksynyt salaisen sotasuunnitelman Baltian maiden ”puolustamiseksi”
Nämä tiedot ilmeni Wikileaksin paljastuksista.
Nato-maiden diplomaatit olivat saaneet ohjeen korostaa, että Naton suunnitelmat eivät ole tarkoitettu mitään toista maata vastaan, vaikka ne suuntautuvat ilmiselvästi Venäjää vastaan.
Ahtisaari oli ilmeisesti yksi ohjeen saaneista, siihen malliin hän puhui Venäjästä?

keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Mistä terrorismi sikiää
Kun tarkastelemme vuoden 1990 jälkeistä aikaa, niin on aivan selvää se, että kansojen elinolosuhteet ovat maailmanlaajuisesti heikentyneet.
Samoin edustuksellinen demokratia on muuttunut valtaeliitin alueeksi, jossa ei juurikaan kansan ääni kuulu. Ihmiset kokevat, että enää ei voi elämäänsä vaikuttaa äänestämällä ja tämä johtaa terroristisiin tekoihin.
Edelleen globaali kapitalismi aiheuttaa köyhyyttä, sotia ja eriarvoisuutta eri puolilla maapalloa.
Kun ihmiset on alistettu melkein orjien tasolle ei ole ollenkaan ihme, että se johtaa terrorismiin.
Sosialismi (työväenliike) ei ole aiheuttanut terrorismia, vaan terrorismi lähtee juuri kapitalismista, joka riistää eripuolilla maapalloa eläviä kansoja. Samoin se väkivalloin riistää uusia raaka-ainealueita ja kuljetusreittejä hallintaansa.
Kuten lähi-itä ja Israel. Mutta myös Irak ja Afganistan ovat sellaisia sotatapahtumia, jotka väistämättä johtavat terrorismiin.
Kun ihmisiltä on viety mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä, aiheuttaa se juuri terrorismia.
Toisaalta USA ja CIA myös käyttävät likaisentyöntekijöinä terrorismiin taipuvaisia järjestöjä ja henkilöitä omien poliittisten ja taloudellisten etujensa ajamisessa.
Mutta myös Suomessa toimi ennen sotia Lapuanliike, joka voidaan myös luokitella terrorijärjestöksi. Lapuanliike kävi terroristista sotaa vasemmistolaista työväenliikettä vastaan. Mutta toisaalta sekin sikiää kapitalismista.
Nämä ovat niitä tekijöitä, jotka ovat olleet ja ovat edelleen kasvualustana terrorismille.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Sotarikolliset yritetään vapauttaa menemällä kansan seläntaakse
Nyt olisi todellakin anteeksipyynnön aika maan sotiin johtaneelta valtaeliitiltä, toisaalta heitä ei ole enää elossa. Mutta Suomi valtiona on ja se voisi sen anteeksi pyynnön antaa suomen kansalle.
Mutta ei tänään 21.11.10 sitten kokoomuksen Pohjalainen lehti yhtyi Prokarelia - liikkeenkin jo pitkään propagoimaan sotasyyllisten vapauttamiseen sotasyyllisyystuomioistuimen tuomioista.
Nyt on sitten Kristillisten kansanedustaja Bjarne Kallis jättänyt asiasta oikein aloitteen ja jonka ovat allekirjoittaneet 15 kansanedustajaa, jotka ovat oikeistopuolueiden äärilaidan kulkijoita.
Bjarne Kallis / kd
Toimi Kankaanniemi / kd
Tarja Tallqvist / kd
Sari Palm / kd
Kari Kärkkäinen / kd
Päivi Räsänen / kd
Raija Vahasalo / kok
Raimo Vistbacka /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Olli Nepponen /kok
Petri Salo /kok
Lyly Rajala /kok
Pekka Vilkuna /kesk
Pietari Jääskeläinen /ps
Pertti Virtanen /ps
Timo Juurikkala /vihr
Kokoomuspuolue on historiassaankin löytänyt likaisentyöntekijöitä etujensa ajamiseen kuten nyt tässäkin tapauksessa. Kuten nyt vaikka Väinö Tanner (sdp) joka oli yksi vuoteen 1945 jatkuneen kokoomuslaisen sotapolitiikan likaisentyön tekijä.
Pohjalainen pääkirjoituksessaan vielä ottaa koko kansan sotarikollisten vapauttamisasiassa vaatimuksensa taakse. Nyt kun jo on noista ajoista niin pitkä aika, että uudet sukupolvet eivät asiaa enää kovin hyvin tiedosta voidaan jo jopa muutamalle sotarikolliselle vaatia vapautta syyllisyydestä.
Näiden muutaman sotarikollisen kautta sai siis tuomion koko silloin poliittinen ja viranomaisjohto, jotka veivät Suomen kansan tuohon fasistiseen sotaan.
Suomen valjastaminen Saksan imperialismin sotavankkurien eteen oli pitkä työ, jota monienvuosien kuluessa valmisteltiin kytkemällä Suomi Saksaan taloudellisesti ja poliittisesti.
Kun sitten Saksassa alkoi fasistiliike nousta alettiin myös suomessa tehdä fasismia tunnetuksi suojeluskuntien, ylioppilaiden, maalaisporvariston mm. kautta Tämän jälkeen siten perustettiin hitleriläsyyden alaosasto ”Lapuan liike”.
Helsingissä toiminut ”Akateeminen Karjala-seura” oli kansalliskiihkon yllytysseura.
1930 luvun Suomessa riehui rahavalta ja sen työväline oli lapuan liike, jotka hyökkäsivät ammattiliittoja ja muita vasemmistolaisia liikkeitä vastaan. Myös IKL(isänmaallinen kansanliike) oli rahavallan puskuri työväenliikettä vastaan.
Talvella 1940-41 alettiin Suomessa myös värvätä varmoja suojeluskuntalaisa lähetettäväksi Saksaan, missä heistä muodostettiin koulutuksen kautta ”suomalaisia SS-patalijoonia” osallistumaan Saksan armeijan riveissä hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan. Tämä toiminta oli ollut salaista ja sitä varten oli perustettu erikoistoimisto Helsingiin ”Insinööritoimisto Ratas”. Tuon toimiston kautta oli lähetetty yli 10 000 suojeluskuntalaista Saksaan.
Tässä nyt vain pieni osa siitä 1918-1945 vallinneesta yhteiskuntarakenteesta lähteneestä ja sotiin johtaneesta rikollisesta toiminnasta. Vuoden 1945 jälkeen tuomitut olivat vain pieni osa tuota rakenteellista sotarikollisuutta, joka sitten päättyi katasrofiin.
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1956&author=105

Julkisensektorin taloudellinen kilpailuttaminen jatkuu
Pohjalainen jatkaa hyökkäystä kuntien verotulojen tasausjärjestelmää vastaan.
Tänään 21.11.10 oli sitten Vaasan kokoomuslainen kaupunginjohtaja Markku Lumio agendalla.
Kuntien törkeää hajotaja hallitse politiikkaa, jossa kilpailuttaminen on yksi väline, tähän liittyen lehti otti nyt esille, viisi ympärillä olevaa kuntaa, jotka saavat samanverran tasusta kuin Vaasa maksaa.
Luomio suhtautuu vähän myönteisemmin tasaukseen kuin lehti, mutta on kylläkin kriittinen siltä osin, että rikkaat kunnat kärsivät ja järjestelmä tukee epätervettä kuntarakennetta.
Kokoomus ja nykyinen oikeistohallitus ajaa juuri kuntia yhteen saadakseen isommat palvelumarkkinat yksityistämiselle.
Pohjalainen lehti jopa nimeää kuntien veroulojen tasauksen köyhäinavuksi. Eikö sitten hyvinvointi-yhteiskunnan tulekkin auttaa köyhiä ja työtätekevää kansaa?
Mutta tässä asiassa onkin varmaan kysymys siitä, että rikkaiden veroja tulee edelleen laskea, että päästään vaikka Irlannin tasolle. Lumio sanoikin, että reilu 10 miljoonaa euroa vastaakin yhtä veroprosenttia ja näin veroprosentti voisi olla sen verran alempi.
Lumio heittä tähän soppaan myös suurvaasan, jolloin verot menisivät hänen mielestään tasan.
Edelleen Lumio jatkaa kokoomuksen linjalla ja lataa, että nyt heikkoja kuntia pidetään keinotekoisesti pystyssä. Lumiolle kuten oikeistolle kunta on yritys, jonka päällimmäinen tarkoitus on taloudellinen tulos.
Nykymenolla ajetaan jokainen kunta siihen pisteeseen, että ne jokainen vastaa kuten yritys koko toiminnastaan ilman ulkopuolista tukea. Tavoitteena kuntamarkkinat, jossa kilpailulla haetaan taloudellista tulosta ja heikot (köyhät) putovat pois tai yhdistetään isompaan (rikkaampaan) kuntaan.
Edellä kuvatunlainen on varmaankin se kokoomuslainen hyvinvointiyhteiskunta, josta puheenj. Katainen joka välissä julkisuudessa julistaa.

lauantai 20. marraskuuta 2010
Pohjalainen lehden hyökkäys verotulojen tasaustavastaan jatkuu
Tänään 20.11.10 kokoomuksen Pohjalainen lehden pääkirjoitustoimittajan mukaan kuntien verotulojen tasauksella pidetään yllä epätervettä kuntarakennetta. Tämäkö nyt on sitä kokoomuksen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä, mistä (kok) puheenjohtaja Katainen jaksaa joka välissä julistaa.
Suomi on laaja maa, jossa asuu yli viisimiljoonaa ihmistä ja jossa kansan julkisia palveluja kuten kouluja, terveys ja sosiaalisia palveluja ylläpitävät kunnat.
Kuntien koko vaihtelee suuresti ja tätä varten on aikoinaan kehitetty kuntia varten verotulojen tasausjärjestelmä. Sillä taataan syrjäseutujen ja pienienkuntien lähipalvelut kanslaisille. Eli niillä nimenomaan turvataan kansalaisten palveluja.
Voi voi toimittaja Peltokangaan järjenjuoksua, joka näyttää olevan epäoikeudenmukaisuuden tuominen kuntien keskuuteen. Kaikkien sota kaikkia vastaan ja jokainen olkoon omanonnensa nojassa, kun palvelujaan järjestää. Aikamoista vastuuttomuutta hyvinvointiyhteiskunnan hajottajilta.
Peltokangas siis hyökkää verotulojen tasauksen oikeudenmukaisuuttakin vastaan. Verotulojentasaus on juuri tarkoitettu nimenomaan turvaamaan oikeudenmukaisuus kuntien välillä.

perjantai 19. marraskuuta 2010
Hajota ja hallitse paatosta Pohjalainen lehdeltä
Vaasassa 17.11.10 kokoomuksen Pohjalainen lehti kävi oikein raivolla suomalaisen hyvinvointivaltion kimppuun, kuntien verotulojentasausjärjestelmän osalta.
Verotulojen tasausjärjetelmä on hyvä ja välttämätön suomalaisen julkisensektorin kattavan palvelutuotannon osalta. Sillä pidetään tasapainossa koko suomalainen hyvinvointivaltio koko maan osalta. Näin taataan hyvät palvelut koko kansalle.
Pohjalainen lehden pääkirjoituksen johtopäätös oli, että kuntien osalta rikkauden ja köyhyyden tasaus on mennyt liinapitkälle. Lehti vielä lisää, että epäterveitä kuntarakenteita pönkitetään nyt ”isolla” rahalla. Mutta ei varmaankaa sillä varsinaisella isolla rahalla, jota kokoomuskin edustaa. Kaiken huipuksi vielä lehti toteaan, että tasaus palkitsee toimettomuutta kuntakenttään.
Tämä nyt oli sitä rahavallan varsinaista ilosanomaa ja suoraa puhetta rahavallan eduista, joita oikeistolainen media edustaa.
Pohjalainen ei ole vielä luopunut uusliberalismistaan, joka tarkoittaa kuntienkin osalta sitä, että jokaisen kunnan tulee olla omanonnensa nojassa ja vailla taloudellista tukea.
Kokoomuslaisessa hyvinvointivaltiossa ovat talous ja raha joita palvellaan, ei siis kansaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)