tiistai 25. joulukuuta 2007
Hallitus panee vauhtia yksityistämiseen
Tämän tavoitteena on lisätä yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja niiden kehittymistä osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Tämä uusi yksityistä bisnestä vauhdittava elin aloittaa toimintansa vuoden 2008 alusta.
Yksityinen sosiaali- ja terveysbisnes on kasvanutkin viime vuosina vauhdilla ja siihen on selvä syy hallitus ja valtaeliitillä ei ole aikomustakaan lisätä resursseja julkisen sektorin omaan palvelutuotantoon.
Tilaaja-tuottajamalli ja palvelusetelien käyttöönotto palvelurakenneuudistuksessa ovat hallituksen tärkeitä yksityistämisen välikappaleita. Palvelusetelien käytöllä laajennetaan palvelumarkkinoita.
Siis lisää bisnestä sosiaali- ja terveydenhoidossa, vanhusten huollossa, sekä lasten ja vammaisten hoidossa.
Ja raharuletti pyörii. Palvelujen järjestämisen velvoite on kunnalla, joka rahoittaa yksityistä yrittäjää kuin pohjatonta säkkiä ostamalla siltä palveluja. Merkillistä vain on, että tällaisissa yhteyksissä korostetaan aina yksityisen tuottavan palvelut laadukkaasti ja joustavasti.
Suomessa on yksityinen terveydenhuolto melkein kokonaan julkisin varoin yläpidettyä. Lääkäritalojen omistajien voitot ja osingonjaot kustannetaan julkisin varoin. On jo yrityksiä, joiden lääkäriomistajat kiertävät veroja, nostavat tulot ja voitot pääosin osinkoina ja pääomatuloina. Ja verottaja pitää tätä täysin laillisena.
Nykyisen menon vallitessa kaikki uudistukset tukevat kuntien kapitalisoimista. Näin tulisi myös käymään Vaasan ja Mustasaaren toimintojen yhdistämisessä. Kunnat ja niiden palvelut ovat nykyvaltaeliitille yksityistä bisnestoimintaa. Onhan Vaasa (Oy) jo vuosia toiminut konsernina ja hallintokunnat tytäryhtiönä. Vaasaa on hallinnoitu ja se on toiminut samoilla periaatteilla ja toimintamalleilla kuten yksityinen Oy, jolle omistajat ovat asettaneet tulostavoitteen (säästö ).
Toisaalta kun saadaan kuntien toimintoja ajettu alas tulee verovarojen käytöstä säästöäkin ja jälleen voidaan alentaa isotuloisten verotusta, tämä on juuri sitä oikeistolaista politiikkaa. Eli kahdella tasolla tapahtuu tulonsiirtoa pääomalle.
Nyt on se tilanne, että kuntalaiset pääosin vastustavat kuntien yhdistämisiä ja koko valtaeliitti edustuksellisissa elimissä on niiden puolesta. Joten tilanne on otollinen oikeistolaiselle vyörytykselle yksityistämisen suuntaan.
Nyt olisi jo viimeiset hetket vasemmistolla nousta taisteluun
maanantai 10. joulukuuta 2007
Vaasalaistenverovaroilla ja takauksilla tuetaan yksityistä liiketoimintaa
Jo vuosia on vaasanvaltuusto tukenut elinkeinoelämää verovaroilla ja takauksilla. Matkailubisneksiä tuettiin melkein vuosikymmen ja nyt on kuutenvuotena tuettu Rabbe Grönblom laivabisnestä merenkurkussa, lähinnä matkustaliikenteen osalta. RG-Linen matkustajaliikenne on hiipunut aivan olemattomaksi ja sitä pitää yllä enää rahtiliikenne.
Viimeisin RG-Linen tukipyyntö ei mennytkään ihan vai huutoasiana läpi, vaan siitä muodostui todellakin mielenkiintoinen episori. Valtuustosta löytyi nyt vastustusta RG-linen tukemiseen.
Poliittinen eliitti teki kaikkensa, että Vaasalaiset valtuutetut saadaan RG-Linen tukipaketin taakse.
Asia oli useamman kerran päätettävänä ja vasta kolmannella kerralla se meni läpi 10.12.07 lähinnä vasemmistoliiton ryhmän kääntäessä takinsa äänin 37-14. Kokoomuslainen kaupunginjohtaja Lumio sai näin lähinnä hänen valmisteleman ja ajaman asian vasemmistoliiton avulla läpi,
se oikeastaan ratkaisi koko tukipaketin läpimenon valtuustossa.
Kaupunginhallituksen jäsenet vasemmistoliiton Harri Moisio ja vihreiden edustaja Hannu Katajamäki esittivät valtuustolle asian hyväksymistä ja olivat näin kaupunginjohtajan asialla.
Niistä valtuutetuista, jotka äänestivät ensin vastaan eli koko paketti kaatui tuolloin, käänsi nyt takkinsa 12 valtuutettua. Nyt kolmannella kertaa paketti oli oleellisiltaan osiltaan sama, vain se että laina aikaa pidennettiin oli muodollinen ero.
Koskaan aikaisemmin ei Vaasalaisessa kunnallispolitiikassa ole yksityisen yritystoiminnan tukeminen saanut vastustusta niin runsaasti kuin nyt sai. Myös yleinen mielipide tavallisten Vaasalisten osalta on ollut ökyrikkaan Grönblomin laivabisneksen tukemista vastaan.
Suuri raha, jota Rabbe Grönblom edustaa sai siis tahtonsa ja julkisen tuen liiketoimintansa riskien osalta. Ja todella ikävää on vielä se, että pääosan vasemmistoa tuki nyt kolmannella kertaa tukipakettia.Tämä RG-line asia kuvastaa poliittisen puolen heikkoutta. Tämän laatuiset päätökset eivä olisi muuten mahdollisia.
RG Linen rahoitusjärjestelyt 2005-2017
Ab R.Grönblom international Ltd maksaa RG Linen kassaan konserniavustussaatavan 2,4 miljoonaa €, (joka on emoyhtiön velkaa RG Linelle) tällä maksetaan pois Vaasan kaupungin takaamat lainat 504,564 € ja 1,075,000 € sekä Casino hankintalaina 780,335 €, tästä on Vaasan takaama osuus 336,000 €.
Yhteensä maksetaan lainoja pois 2,359,899 €. Vaasan takaukset vähenevät 1,915,564 €.
Mutta tämän jälkeen jää RG Linelle edelleen pitkäaikaista lainaa 9,462,000 €. Tästä on Vaasan takaamaa 2,700,000 euroa Nordean lainaamaa. Tätä lainaa jatketaan 4 vuotta ja siihen tulee vielä kolme vapaavuotta.
Jäljelle jääviä lainoja 6,762,000 € järjestellään uudelleen. Sampopankin 3,180,000 € ja Finnveran 4,220,000 €.
Vaasan takausvastuut ovat kokonaista 4,615,564 €.
RG Linellä on vielä tavaramaksuja velkaa Vaasalle 782,417 €.
RG Linelle jää rahaa kassaan 1,238,000 € velkajärjestelyjen kautta.
RG Linen koko velkamäärä on tällä hetkellä huikeat 10,244,417 € ja tässä summassa on Vaasalle saatavana olevat tavaramaksut 782,417 €.
lauantai 8. joulukuuta 2007
Lokakuun vallankumous toi suomelle itsenäisyyden
Urho Kekkonen oli tällainen kansallinen porvari, joka ymmärsi Suomalaisen kansallisen itsenäisyyden merkityksen. Kekkonen teki kaikkensa sen eteen. Kekkonen ymmärsi myös Venäjän kommunistipuolueen johtajan Vladimir Iljitsh Leninin merkityksen Suomen itsenäisyydelle. Mutta maamme silloiselle porvaristolle se ei heti kelvannut, vaan länsimaiden piti ensin maamme porvaristoa kehottaa hakemaan tunnustusta itsenäisyydelle Venäjän kommunisteilta ja Leniniltä.
Mutta yksityiselle liike-elämälle lokakuun vallankumous oli katastrofi, koska heidän koko bisnes kaatui Venäjän markkinoilla, eikä nousutkaan kuin vasta vuoden 1945 jälkeen.
Suomessa porvariston nyrkki suojeluskunnat ja lapuanliike harjoitti aina vuodesta 1918 alkaen jatkuvaa vihankylvöä SKP:tä ja muuta radikaalia vasemmistolaista toimintaa vastaan. Tuolloin SKP oli kielletty puolue ja sen varallisuus siirtyi oikeistolaistuneelle SDP:lle.
Toisaalta porvaristo jatkoi myös vihankylvöä Venäjää vastaan aina siihen asti, että se lopuksi johti sotaan Venäjää vastaan, mutta eivät saaneet ulkoista tukea kuin fasistiselta Saksalta. Tämä sota olikin viedä koko itsenäisyyden Suomelta ja olisikin vienyt, jos fasistinen Saksa olisi voittanut sotansa sivilisaatiota vastaa.
Lokakuun vallankumous toi koko maailman sorretuille vapautta kapitalismin ikeestä. Lokakuun vallankumous oli yhteiskunnallinen maanjäristys. Eikä sitä voinut kukaan välttää, eikä sitä voinut saada aikaan minkään pienen klikin vetoomuksilla.
Neuvostoliiton kaatuminen sai aikaan offensiivin historia uudelle tulkinnalle, mutta nyt se näyttää kaatuvan epäjärjestykseen, kansantalouksien ajautumiseen romahduksien partaalle ja heidän aloittamat sotansa ovat hävitty, kuten Irakin ym. vastaavien.
Lokakuun 1917 avautunut sykli ei siis ole sulkeutunut. Lokakuun painajainen palaa historian käytäviin ja koputtaa kapitalistiluokan oville. Maailmalla on merkkejä siitä, että vasemmistolainen politiikkaa palaa ja näin lokakuun vallankumous jatkuu maailmalla.
Ja Suomelle on hyvä merkki se, että on ymmärretty Leninin iso merkitys Suomen kansalliselle itsenäisyydelle maailman kansojen joukossa. Leninin patsaalle on paikka meidän suomalaisten sydämessä edelleen ja sen paikka olisi tietenkin Helsinki. Nyt onkin jo Lenin muistomerkkejä Turussa ja Tampereella, jossa toimii Lenin museokin.
lauantai 24. marraskuuta 2007
Yhteisöllisyys vei voiton
Tehy:n saavuttamasta voitosta on nyt hyötyä laajasti ay-toiminnassa. Toivottavasti SAK:n herää unestaan!Tehy:n voitto on myös tyrmäys nykyiselle uusliberalistiselle säästö ja leikkauspolitiikalle. Myös julkisten palveluiden kaupallistaminen ja yksitystäminen sain osan tyrmäyksestä.
Tehy:n työtaistelussa oli uudenajan piirteitä ja se palautti työtaisteluun yhteisöllisen luonteen. Takana oli laajapohjainen yleisö, kansalaisjärjestöjen ja ainakin toimihenkilöunionin tuki.Vastoin kuntatyönantajan ja hallituksen näkemystä, Tehyn taistelemat palkankorotukset eivät aiheuta kuntien veroäyrinkorotuksia eivätkä kasvata palvelumaksuja. Palvelumaksujen korotukset olivat jo kirjattu Vanhasen ensimmäisen hallituksen ohjelmaan. Nyt sitten päästiin toteuttamiseen porvarihallituksen ohjelmassa, jossa on maksuille korotusautomaatti.
Harva muistaa, että hoitajien palkankorotuksista palautuu noin puolet valtiolle ja kunnille verotuloina.Tehy:n arvokkaan työtaistelun jälkeen jatkuu kamppailu julkisista palveluista. Kunnissa ja Vaasassakin on nyt edityisen tärkeää budjetoida terveydenhoitoon lisää rahaa.
On myös torjuttava paniikin omainen pyrkimys korottaa kunnallisveroja. Sen sijaan on painostettava valtiovaltaa antamaan enemmän valtionosuuksia kunnille.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Professorilla keppikädessä
Samoin kielellisten oikeuksienturvaaminen mahdollistaa poiketa tavoitekuntakoosta ja viittaa ilmeisesti Mustasaareen.Hän lataakin, että porkkanoiden sijasta olisi pitänyt tarjota vain keppiä.Routamaa laskee, että niin ja niin montakuntaa kun yhdistetään, voidaan säästöillä palkata henkilökuntaa palvelutuotantoon ja verorojen alennuksiin. Hänellä on kuin himosaneeraajalla vahvat visiot siitä, miten toimintoja yhdistämällä syntyy säästöjä henkilöstön, hallinnnon ja kiinteistöjen osalta.
Routamaa leimasi eduskunnan keskustelun pakkolaista säälittäväksi suunsoitoksi. Totesi, että kuprua vastustaneet ovat nyt vaatimassa lisää rahaa elinkelvottomille kunnille! Hän moittii myös kuntalaisia elämisestä harhassa, että ovat valmiita maksamaan lisää veroja tappiollisten pikkukuntie hallinnon yläpitoon. Hän jopa paheksuu kuntien autonomisuutta! Tuntuu, että professorilla on epäselvää kuntaloudesta, mikä osuus kuuluu kuntien kustantaa ja mikä valtion. Valtio säätää erilaiset kuntien palvelutuotantoa koskevat lait ja antaa niihin myös rahoituksen valtionosuuksien kautta.
Ala-arvoisesti hän toteaa, että harvat omillaan toimeentulevat kunnat joutuvat elättämään elinkelvottomia pikkukuntia ja Vaasakin vuosittain 11 miljoonalla eurolla. Routamaa unohti kirjoituksessaan mainita, että kunnat ovat vuosittain joutuneet säästämään palvelutuotannostaan resursseja ja samaan aikaan on Vatiovalta myös pienentänyt tulonsiirtoja kunnille. Työkaluna tässä on ollut alibudjetointi.
Routamaan kuten muidenkin suurituloisten mielestä pitäisi laskea veroja ostovoiman lisäämiseksi, kuin nostaa palkkoja. Tämä on ollut TUPO:n yksi elementti, että osan palkankorotuksista ovat työläiset itse kustantaneet veroalennuksen tai jonkin muun reformin kautta. Mutta nyt yritykset tekevät liiketoimintaa ympäri maapalloa, kasvattaen voittojaan matalammilla palkoilla ja muilla pienemmillä kuluilla. Se tuki mitä pääoma on saanut vuosikymmeniä TUPO:n kautta ei enää riitä.
Uusliberalistinen politiikka on juuri sitä, että haetaan säästöjä valtion, kuntien palvelutuotannosta, jotka sitten annnetaan verojen keventämisenä suurituloisille tai tukena elinkeinoelämälle kuten nyt Vaasassa oli aikomus antaa tukea RG-linelle.
Päätavoitteena on pääomalla luoda kuntamarkkinat isompien kuntayksiköiden kautta, jopa ulkomaista pääomaa odotetaan näille markkinoille.
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Elinkeinoelämä tyytyväinen liittokierrokseen
Pääomapiireillä oli tahto saada aikaan kilpailua työmarkkinoilla ja se nyt osaksi onnistui. Tavoitteena on uusliberalistiset toiminnot, eriyttää tes-sopimuksia sisällöltään ja päästä työpaikkohtaisiin sopimuskäytäntöihin.
Fagernäsin mielestä ei toista samankaltaista liittokierrosta tulla tekemään. Eipä tietenkään se ei kuulu nykyiseen ismiin uusliberalismiin, jossa haetaan sitä tilaa, jossa työnantaja ja työntekijä suoraan sopivat työehdoista.Työnantajilla on tavoitteena murskata taisteleva ay-liike lopullisesti! Siinä ne ovatkin jo onnistuneet, mikä näkyy TEHY:n tilanteessa, jossa he ovat yksin muun ay-liike ja SAK:n seisoessa sivussa hiljaa.Toisaalta ay-liikkeessä valtaapitävällä SDP:llä on pallohukassa, kun ovat vuosia olleet osa valtaeliittiä ja hallituksessa harjoittamassa ihan nykyisenkin hallituksen kaltaista uusliberalistista politiikkaa.
Heillä näyttää olevan suuria vaikeuksia irrottautua uusliberalismista ja lähteä ajamaan kannattajiensa etujen mukaista vasemmistolaista yhteiskuntapolitiikkaa.
torstai 8. marraskuuta 2007
Ihmisen hyvinvointi
Mutta tämä tapahtuma muistuttaa meitä siitä, että mihin suuntaan tämä maa on kehittynyt. Jo vuosikymmen on politiikkana ollut, että jokainen on omanonnensa seppä.
On todella kiire kääntää politiikka tässä maassa jälleen yhteisölliseen suuntaan.
Uusliberalistinen politiikka on hajottanut jo hyvälle mallille päässeen yhteisöllisyyden tästä maasta.
Nyt on lisättävä resursseja hyvinvointivaltion palauttamiseen ennen vuotta 1990 olleelle tasolle.
On päästävä irti politiikasta, joka ajaa ihmiset omanonnensa nojaan, me ihmiset tarvitsemme jokainen toinen toistamme.
Erityisesti TV, muu kaupallinen viihde, kasvattaa nuorisoa väkivaltaiseen ja itsekeskeiseen suuntaan. On tosi TV:tä, jotka perustuvat todellisiin väkivaltaisiin tapahtumiin ym. vastaava.
Näitä katsellaan päivästä toiseen, niin kyllä siinä ihmismieli menee sekaisin.
Tähän yhteiskuntaa on luotava todellista turvallisuutta ja varmuutta elämisen mahdollisuuksista kaikille ihmisille.
Viime aikoina on julkisuudessa painotettu aivan liikaa Natoa ym. vastaavaa militarismia, joka toisi turvallisuutta. Laihialla taksvärkissä kerättiin rahaa reserviläisjärjestölle, joka sitten antaisi turvallisuus koulutusta kouluissa. Tämä on aivan vääränlaista turvallisuutta, josta meillä on tässäkin maassa kokemusta.
Raha on kaiken toiminnan lähtökohtana. On käännettävä ajatusmaailma toisin päin ja otetaan ihminen, koululainen, opettajat ja heidän työolosuhteen ensimmäiseksi.
Poistetaan kouluista turha ”kilpailu” ja annetaan opettajille resursseja tehdä koulustaan ja luokastaan hyvä yhteisöllinen paikka, jossa on turvallista opiskella.
Koulut ja koulutus ovat olleet viime vuosina jatkuvassa myllerryksessä, kun resursseja on jatkuvasti leikattu. Tämäkin on tuonut turvattomuutta kouluihin, eikä opettajilla ole ollut aikaa oppilaille. Opettajia on työllistetty virastotöillä.
Kun nyt Vaasassa on saatu toisen asteen koulutus yhdenlautakunnan alle on johtavalla rehtorilla Timo Kantokarilla vielä laajemmat keskittämissuunnitelmat, että Pohjanmaan liitto voisi järjestää koko alueen koulutuksen. Hän lisäsi vielä Vaasalaisessa Mega media lehdessä viikolla 44, että sitten voitaisiin edelleen karsia koulujen päällekkäisyydet pois ja ylijäämät tulisivat tehokkaampaan käyttöön. Tarkoittiko hän, että veronalennuksia rikkaille, kuten nyt? Tai tukena suurelle rahalle.
Tämä on juuri sitä nykyistä politiikkaa keskitetään, että saadaan taloudellista tulosta säästöjen ja leikkauksien kautta.
Vähät siis välitetään siitä miten oppilaat ja opettajat voivat. Tämä meno on saatava katkaistua.
Mielenterveyspalveluja tarvitaan silloin, kun kouluyhteisössä on ongelmia.
Eikä ihmisen kehittyminen ole yhtä suoraa putkea, vaan siinä on aina erilaisia kasvukipuja ja vaiheita. Niihin on oltava oppilaalla mahdollisuus saada kodistaan ja koulustaan apua, kun sitä tarvitsee.
Silloin kun kouluyhteisö on hyvässä kunnossa, ovat myös oppilaat ja opettajat.
Mitä järkeä on siinä, että kaikkien on elettävä jatkuvassa kulutuksen oravapyörässä? Mitä tarkoitetaan vihanilmapiirillä? Onhan se ihan oikein, että opitaan ”vihaamaan” sotaa ja taloudellista väkivaltaa tunnetasolla.
Se on selvää, että mediat jättävät jälkensä ihmismieleen. Eihän esim. MTV ja muut kaupalliset mediat olekaan muuta kuin sotaa, väkivaltaa ja itsekkyyttä.
Porvarillinen ja erityisesti kaupallinen viihde ja kulttuuri ovat todella tuhoisaa ihmismielelle.
Turvallinen yhteiskunta löytyy yhteisöllisyyden kautta.