perjantai 19. lokakuuta 2007

TEHY taistelee kunnallisten palvelujen puolesta

Matti Viialainen entinen SAK:n pamppu oli A-Zoomissa puolustamassa valtaeliitin uusliberalistista politiikkaa, jolla koko hyvinvointivaltio on ajettu katasrofiin. Viialainen totesi, että TEHY:n aktiviteetti palkkojen korottamiseksi johtuu paineista vuosien varrelta. Hän syytti työilmapiiriä joka olisi syy korkeisiin palkankorotus vaatimuksiin ja moitti työnjohtoa. Viialainen sanoi myös, että on tehtävä lisää työtä, että palkkoja voitaisiin korottaa. Viialainen puhui kuin kunnon kapitalisti!

Vasemmistoseuraa sivusta kun kokoomuslainen TEHY:n puheenjohtaja ajaa sairaanhoitajien palkkoihin korotusta. Viialainen ei kiistänyt sitä, että kokoomus on nyt politisoinut TEHY:n taistelun lausunnoillaan ennen ja eduskuntavaalien aikaan.

Viialainen haikailee TUPOja, joilla pidettiin palkat alhaalla, aina vuodesta 1970 alkaen viime vuosiin asti. Eikä tupoja leimattu poliittisiksi vaikka ne olivat sitä yhdellä lailla täysin, sitä ei vain sanottu julkisuudessa. SAK:ssa ja hallituksessa istuivat samat puoluetoverit kun Tupoja tehtiin!

TEHY taistelee nyt yhteiskunnallisten palvelujen puolesta ja yksityistämistä vastaan. Onkin jo todella viimeiset hetket nousta taisteluun kunnallisten peruspalvelujen puolesta.

Säästö ja leikkauspolitiikaa on kunnissa ja koko valtiossa harjoitettu 17 vuotta, ei siis ole mikään ihme että kunnat ovat palvelujen järjestämisessä katasrofin partaalla.

Syylliset löytyvät eduskuntapuolueista ja kunnanvaltuustoista, jotka ovat hyväksyneet säästö ja leikkauspolitiikan. SDP, keskusta, kokoomus, RKP, jopa vasemmistoliitto ja vihreätkin kantavat harjoitetusta politiikasta vastuun.

Valtiovallalla ei ole vuosikymmeniin ollut niin valtavia ylijämiä taloudessaan kuin nyt on, kun verotuloja tulee joka luukusta.

Vaasan vuoden 2007 leikkaukset palveluista sosiaali-ja terveystoimessa budjetoitiin 666 500 euroa.
Säästö ja leikkauspolitiikka on ollut jokavuotuista.

Vaasalla on resursseja parantaa sosiaali -ja tervesyspalvelujaan. Tämän vuoden tulosennuste näyttää vuoden 2007 lopulle 1,6 milj. euron ylijäämää. Kassavarat olivat vuoden 2007 alussa 33 miljoonaa euroa ja vuoden lopulla ne ovat 20,3 miljoonaa euroa.
Alibudjetointi näkyy tämänkin vuoden taloudessa, esimerkiksi verotulot ja valtionosuudet ovat 3,2 miljoonaa euroa yli budjetoidun.

Alibudjetoinilla on pakotettu Vaasan palvelutuotanto aina vain ahtaammalle. Vuodesta toiseen on aina vain pienemmillä resursseilla tuotettava peruspalveluja Vaasalaisille.

Vaasassa Terveyskeskusten toimintaa on haitannut jatkuva omalääkäripula. Tilanne oli keväällä vielä se, että oli kolmen lääkärinvaje. Hoitohenkilökunnan saatavuudessa on nyt vaikeuksia. Hoitajien palkkaus on saatava kuntoon. Tällä hetkellä terveyskeskuksissa on täyttämättä 20 virkaa ja sellaisia virkoja on 6.5, joihin ei ole saatu edes sijaisia.

Rabben laivabisnes vei kaksi valtuuston kokousiltaa. Koskahan valtuusto istuu kokoustamaan siitä miten Vaasalaisten peruspalvelut saadaan kuntoon?
Ja vaatimaan Valtiovaltaa lisäämään tulonsiirtoja kuntapalveluiden ylläpitoon.

Ei kommentteja: