lauantai 15. maaliskuuta 2008

Sosiaalidemokraattinen kansanedustaja vastustaa yksityisiä kouluja

SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on huolissaan siitä, että suomalaista yhtenäistä peruskoulua ollaan murentamassa yksityiskouluilla. Kumpula oli jättänyt opetusministerille tästä kirjallisen kysymyksen. Kysymys oli, että aikooko hallitus määrätietoisesti lisätä yksityisiä peruskouluja kuntien peruskoulujärjestelmän murentamiseksi?
Läänhinhallitus oli puoltanut yksityistä kristillistä koulua, vaikka kaupunki totesi, että sille ei ole tarvetta Vaasassa.Koulut eivät ole pois siitä yksityistämisen poltitiikasta, jota nyt suomalainen uusliberalismia ajava valtaeliitti tunkee julkiselle sektorille. Toisaalta myös valtion ja kuntien politikkka on jo vuosia ollut sitä, että reusrsseja on leikkattu ja näin vaikeutettu koulusektorinkin toimintaa. Näin on sitten tullut tilaa yksityistämiselle.
Juoni tässä onkin se, että luodaan laaja palvelumarkkina alue, jolla käydään kilpailua kunnallisten palveluiden tuottamisesta. Tähän myös liittyy ”Parakeuudistus” eli kuntien yhdistäminen, jolla saadaan yksityistämiselle pohjaa ja se laaja palvelumarkkina-alue. Kunnat olisivat sitten palvelujen ostajia ja yksityinen pääoma tuottaisia palveluja.Tässä myös murenee se perusta, jolla on turvattu yhteiskunnalinen peruskoulujärjestelmä, joka on taannut kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskeluun.
Yksityiset koulut on alkua sille tielle, että syntyy eliitille oma koulujärjestelmä, vanhemmila on sitten varallisuudesta kiinni voiko viedä lapsensa näihin yksityisiin kouluihin. Yhteiskunnanvalvoma ja ohjaava peruskoulujärjestelmä on taanut myös varattomalle kansanosalle samat mahdollisuudet koulutukseen kuin varakkaillakin. Se on siis tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen järjestelmä, joka syntyi kansalle raskaiden sotien jälkeen.
Nykyinen oikeistolainen valtaeliitti on siis viemässä maatamme taakse päin historiassa.
Toisaalta nyt pitäisi myös uusliberalistien panna jäitä hattuu koska maailmalla on jo merkkejä, että uusliberalistinen politiikka on tulossa kolmekymmentävuotta jo kestäneen tiensä päähän. Nyt eri maissa nostetaan tullimuureja ja pumpataan tukiaisia omantuotannon tukemiseen, projektionismin nimissä.Tämä tarkoittaa myös sitä, että julkisia palveluja uhkaava yksityistämis vimmakin laantuu mutamassa vuodessa. Mutta mihin suuntaan sitten uusliberalismin jälkeinen aika kääntyy on tietenkin poliittisen kamppailun kysymys.
Toivottavaa olisi, että vasemmistolaisuus ottaisi uutta tuulta purjeisiin, vaikka tuosta Kumpulankin pienestä esimerkistä. Uusoikeistolaisen politiikan lyömiseen tarvitaan vasemmistolaista työväenliikettä, ei porvarillista henkilöpolitiikkaa!

Ei kommentteja: