keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Joukkoliikenteen näkymät Vaasassa

Vaasaseudulla alkaa säköjunakin kulkemaan Vaasan ja Seinäjoen välillä.
Vaasan ja Seinäjoen radansähköistys on yhteiskunnallisesti todella hyvä asia.
Sen rahoitus kylläkin pitäisi kuulua kokonaan veroylijäämien kanssa painivalle Valtiolle.
Nythän se on tässä Vaasan ja Seinäjoen radan sähköistyksessä siirretty osaksi kunnille, jotka jo muutenkin ovat vaikeuksissa.
Mutta se, että ei säköjuna nyt sitten kulkisin ihan tyhjillään Vaasasta Seinäjoelle tai päin vastoin niin siinä onkin isokysymys.
Pohjalainen lehti oli haastatellut ihmisiä sähköjunan käytön osalta. Totesivat, että se ei saa pysähtyä, joka maitolaiturilla vaan sen on kuljettava yhtenä viivana Seinäjoelle. Eikä seinäjoella saa olla junan vaihtoja. Näin ikävä kyllä nykyihminen ajattelee. Kaupallisuus syö julkisenliikenteen käytöltä pohjaa pois. Jokaisella kun pitää olla ”oma” kulkuajoneuvo!

Voi olla, että vaikka pääsisivät ilmaiseksi niin junan kyytti ei välttämättä kelpaisi. Eli kyllä tämä yksityisyyteen perustuva yhteiskunta on tosikovien haasteiden edessä, kun vielä ilmastomuutoskin painaa päälle.

Ympäristön saastuminen estämiseksi tarvitaan ihan jokaisen panosta, mutta myös yhteiskunnalta tarvitaan muutakin kuin tyhjiä lupauksia.

Katupölytkin ja niiden sisältämät saasteet menevät myös jatkuvan autoistumisen kasvun piikkiin.
Auotoilijat vielä vaativat, että talvella pitää olla tiet kuin kesällä. Teiden hiekoitukseen menee sitten valtavat määrät mursketta. Junaratoja ei tarvitse edes hiekottaa!

Vaasan paikallisliikenne on samojen ongelmien edessä, jos edelleen yksityinen autoistuminen vain jatkaa kasvuaan. Nyt jo on jouduttu karsimaan reittejä ja vähentämään vuoroja kun ei ole matkustajia. Eikä liikennöinti enää onnistuisikaan ilman kaupungintukea.

Kun muistelee sitä aikaa kun Vaasaasakin oli todella monta bussireittiä ja käyttäjiä oli paljon, niin kyllä tässä suhteen ollaan menty tosi paljon taakse päin.
Tässä tarvitaan nyt rajua öljynhinnan nousemista ennen kuin tullaan järkiin. Onko se sitten jo myöhäistä kun ilmaston muutos painaa koko ajan kovempaa päälle.

Isoja kauppoja tulee nyt jatkuvana virtana Vaasaan. Miten jatkuva kulutus sitten vaikuttaa ympäristönsaastumiseen? Tähänkin voi kaavoituksen kautta kunta vaikuttaa. Ihmiset eivät juurikaan mene bussilla kauppaan, vaan se liikennöinti on varmaankin sata prosenttisesti yksityistä autoilua.

Ei kommentteja: