perjantai 23. toukokuuta 2008

Mätä kapitalismi odottaa kaatajaansa

Puolueiden irtautuminen kansalaisista, politiikan yhä tiiviimpi alistuminen pääoman eduille, vaalimainonnan jatkuva kallistuminen ja kolmen suurimman, lähes samanlaisen puolueen kilpailu vaaleissa, puoluetuen paisumisesta huolimatta on avannut bisnesmiehille otolliset markkinat.

Yksityistäminen näkyy nyt melkein kaikessa tässä ajassa. Kun puolueet menettävät jäseniään ja sitäkautta taloudellinen pohja kapenee, astuvat bisnesmiehet esiin.

Laillakaan ei välttämättä saada hämäräperäistä vaalirahoitusta pois, jos ei politiikan sisältö muutu ja kansalaisten luottamus puolueisiin kasva.

Vain USA:ssa toimii porvariston diktatuuri vielä avoimemmin kuin Suomessa, joka toimii aukottomimmin ja ilman verhoja. Esimerkkinä käy nykyiset pressanvaalit, joissa suuriraha ja valtamedia pelaa saumatonta valtapeliä.

Ay-liikkeen tuki on aivan eri juttu kuin bisnesmiesten, joiden tavoitteena on voitontavoittelun edistäminen. Ay-liikkeen tuki edellyttää edustajia valituksi tullessa, että ajaisivat työntekijöiden etuja ponnekkaasti, ei siis bisnesedut.

Nyt ollaan todella demokratia syvässä rappio tilassa ja korruption suossa. Erityisesti tilanteen parantuminen odottaa vasemmistolaisen politiikan huomattavaa paranemista. Presidenttimme Tarja Halosen hyvän kannanoton hämärämiesten vaalirahoitusbisneksestä, pitäisi panna vauhtia myös vasemmiston uudelleen nousuun todelliseksi vaihtoehdoksi suurelle rahalle ja oikeistolle.

Ei kommentteja: