sunnuntai 24. elokuuta 2008

RAUHA YSTÄVYYS JA SOLIDAARISUUS

Kiina näytti olympialaisten päättäjäisissä jälleen sellaista mihin vain yhteisöllisyyttä korostava yhteiskunta pystyy. Joukkovoima oli pääteema, kuten pitääkin olla kommunistien johtamassa yhteiskunnassa. Ei henkilökeskeisyys mikä on taas kapitalismiin kuuluva ilmiö.

Olympialaiset ja osallistuneiden urheilijoiden rauhanomaiset kisailut olivat tyrmäys militarismille.
Vaikka alussa Georgian tapahtumat, jotka olivat ajoitetut juuri Olympialaisten alkuun ikävällä tavalla haittasivat rauhantapahtuman alkua.

Kommunistisen puolueen punainen väri oli näkyvästi esillä Pekingin olympialaisissa.

Kiina näytti todella hyvää mallia olympialaisten järjestelyjen osalta, miten maailman kansojenasioita pitää hoitaa. Siinä ei tarvita ohjusasemia eikä muitakaan pommeja.

Ja se oli todella hyvä asia, että yhtään terroritekoa ei häirinnyt olympialaisten kulkua. Tämäkin oli isosaavutus Kiinalaisilta isänniltä, jotka olivat vastuussa siitä, että kaikki sujuu hyvin.

Kenellekään ei jäänyt moitteensijaa Kiinan olympialaisten järjestelyistä totesivat selostajat TV lähetyksessä päättäjäisistä.

Päättäjäisten lopuksi saatiin ensimakua Lontoon tulevista olympialaisista.

Ei kommentteja: