lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kokoomus valtansa huipulla Vaasassa


Pohjalalaisessa la.19.6 Vaasan kokoomuksen valtuustoryhmän johtaja Janne Sankelo vähätteli pääoikeistopuolueen vallankasvua, joka tulee edelleen lisääntymään uuden johto-organisaation jälkeen. Eikä kokoomuksella ole aikomuksia luopua saavuttamistaan paikoistaan.

Samoin hän vakuutti lehdessä kokoomuksen noudattavan ryhmä 39 tekemää (oikeisto ja SDP) sopimusta luottamuspaikoista vaalikaudenloppuun.

Kokoomuksella on tavoitteena, kun kolmea toimialajohtajaa valitaan saada paikoille päteviä ja asiantuntevia johtajia. Sankelo myöntää kylläkin lausunnoissaan, että poliittisia kysymyksiä ei voida sivuuttaa. Värillä on siis merkitystä oikealla! Mutta onko sitä vasemmalla?

Vasemmalla tulee virkapaikkojen valinnoissa kiinnittää huomio valittavan henkilön aatteelliseen ja ideologiseen puoleen. Kokoomuksella on taipumusta ujuttaa sitoutumattomuus tunnuksen alle omia henkilöitä virkavalinnoissa.

Sellaista kuin sitoutumattomuus ei ole olemassakaan, kun puhutaan henkilöistä. Ihminen on yhteiskunnallinen olento ja ympäristöllä on isovaikutus ihmisen maailmankatsomukseen.
Kun vielä eletään porvarillisessa yhteiskunnassa, jossa media, kultuuri -ja koululaitoksilla on suuri vaikutus ihmisen maailmankuvaan.

Nykyään kun työväenlehdistö ja koko vasemmistolainen liike on osaksi sulautunut porvarillisuuteen on vasemmistolainen liike menettänyt kosketuspintaa kansaan.
Mutta myös henkilökeskeisyys on ohittanut puolueen, oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden.

On itsestään selvää, että oikeistolainen ajaa oikeistolaisia arvojaan viranomaisena ja turvaa oikeistolaisen järjestelmän olemassa oloa. Tästä löytyy paljon esimerkkejä ja kun on Vaasasta kysymys kokoomuslainen kaupunginjohtajan Markku Lumio. Hän on näkyvästi ajanut bisnespiirien etuja Vaasassa, jopa välillä on ollut epäiltynä lahjonnastakin.

Vallasta on tullut kasvotonta myös politiikassa kuten on jo ollut yritystoiminnassa.

Ei kommentteja: