lauantai 23. huhtikuuta 2016

Narsismi on yhteiskunnalinen sairaus

Persoonallisuushäiriöiset työpaikalla on usein huonosti tunnistettu ja samalla
vaiettu ilmiö. Ongelmaihmisten tunnistamiseen ei ole työkaluja tai osaamista, eikä
esimiehillä ja johdolla ole välttämättä osaamista toimia tilanteen vaatimalla tavalla,
vaikka ongelmatilanteita tunnistettaisiinkin. Vaikean henkilön annetaan tehdä tuhojaan
edelleen pitkään ilman, että tilanteeseen puututaan. Ongelmat aiheuttavat pitkiä
sairaslomia, työkyvyttömyyttä ja loppuun palamista – ja tätä kautta yritykselle
rahallisia kustannuksia sekä osaavan työvoiman menetyksiä. Häirintä ja
työpaikkakiusaaminen aiheuttaa vuodessa jopa 40 miljardin kustannukset, ja yhden
yrityksen osalta voidaan puhua jopa 30 000 euron kustannuksista kuukaudessa.

Yleensä on koulutuksen tavoitteena on antaa käytännön työkaluja mahdollisen
persoonallisuushäiriöisen henkilön tunnistamiseen omassa työyhteisössä sekä tilanteiden
ratkaisemiseen. Koulutuksessa kerrotaan konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia
työyhteisölle ja uhrille, joilla persoonaltaan vaikean ihmisen vaikutusta voidaan
pienentää ja omaa jaksamista kehittää. Koulutus valmentaa osanottajia tunnistamaan
ongelman, kohtaamaan sen ja reagoimaan tilanteeseen. Koulutus antaa työkaluja
rekrytointitilanteisiin, joilla voidaan parantaa mahdollisuutta tunnistaa
persoonallisuudeltaan häiriöinen ihminen jo rekrytointivaiheessa.

Markus Lustig on tutkinut narsistia työpaikkakiusaajana ja kirjoittaa aiheesta
parhaillaan kirjaa. Hän on ollut selvittämässä useita kymmeniä haastavia
työympäristöongelmia ja ristiriitoja ympäri Suomen sekä ollut kouluttamassa useissa
seminaareissa, esimerkiksi Mielenterveysmessuilla 2015. Lustig on myös Mielenterveyden
Keskusliiton hallituksen jäsen. Markus on kirjoittanut aiheesta asiantuntija-artikkeleita
esimerkiksi työterveyslaitoksen Työpiste-lehteen sekä Talouselämä- ja Kauppalehti Optio
-lehtiin. Katso lisää: markuslustig.com

Ei kommentteja: