sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Suomen porvariston terroria 1917-1918

Tänään 27.1.08 oli haastattelu lainaus Pohjalaisessa Professori Helena Rantasesta, joka oli Helsingissä seminaarissa käsitellyt vuoden 1918 sotaa ja hän oli myös todennut, että takana on ihmiskunnan verisin vuosisata.
Asiantuntijoiden mukaan 1900-luvun aseellisissa selkkauksissa oli saanut surmansa 220 miljoonaa ihmistä. Heidän joukossaan ovat ne 40 000, jotka saivat surmansa vuoden 1918 sodassa.

Ranta kertoi kuinka Suomen sisällissodassa oli jälkiselvittelyssä teloitettuja ja vankileireillä kuolleita viskattu nimettöminä joukkohautoihin. Näin kuolleiden omaisilta evättiin mahdollisuus kuolemaan liittyviin rituaaleihin, kuten kunnialliseen hautaukseen, paikkaan, jossa lähiomaiset olisivat voineet muistella vainajaa.

Viipurissa keväällä 1918 olivat valkoiset voittonsa jälkeen kaivauttaneet Papulassa punaisten sankarihaudoista ruumiit ylös, minkä jälkeen vainajat kuljetettiin syrjemmälle niin kutsutulle koirien hautausmaalle.
Ruumiiden ylöskaivamisen olivat joutuneet tekemään vankileirien heikkokuntoiset punavangit. Papulassa valkoisten terroristien harjoittama sumpoolinen väkivalta oli merkitystasolla totaalista ja hyvin brutaalia vallankäyttöä. Eloonjääneille punaisille ja työväestölle haluttiin osoittaa, mitä uudesta kapinasta seuraisi.
Eikö nuo valkoisten porvarien teot, jos mikä ollut terroria!

Sanotaan, että Jeesuskin tapettiin ristillä sen johdosta, kun hän oli auttanut köyhiä ja sairaita. Sillä teolla sen ajan valtaeliitti muistutti, vallanallaolevia nöyryyteen.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

AY-eliitin uusi ammattiliitto hanke

Tunnettu ay-aktiivi Erkki Kuusikko (sdp) ABB tehtailta Vaasasta toteaa Sanomalehti Pohjalaisessa, että Suomalainen työmarkkinajärjestelmä on selkeästi murrosvaiheessa.
Mielestäni se on murrosvaiheessa sen johdosta, että ay-liike ei ole enää ollut vuosiin tehtäviensä tasalla.
Tämänkin johdosta ovat työnantajaliitot jättämässä lopullisia hyvästejä tulopolitiikalle. Hampaaton ay-liike ei ole enää heille uhka.

Pitäisi kysyä, että mitä hyötyä on sitten ollut TUPO:sta? Pääomalle yksihyöty on ollut se, että työläiset ovat itse maksaneet osan palkastaan verojen kautta. Toinenhyöty on tullut palkankorotusten pysymisestä ennustettavalla ja alhaisella tasolla.
Kolmashyöty on ollut SDP:lle, että he ovat olleet hallitustasolla vuosia.
Työläiset ovat saaneet TUPO:n kautta sosiaalisia uudistuksia, jotka he ovat toisaalta joutuneet verojen kautta itse maksamaan.

Kuusikko toteaa, että liittofuusiolla pyritään myös luomaan lisää vastavoimaa työantajien pyrkimyksille hajauttaa sopimusjärjestelmää ja ideologiselle tavoitteelle heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa.
Sdp:n reformistinen politiikka on johtanut sdp:n ja ay-liikkeen asemien häviämiseen. He ovat toisaalta tehneet politiikallaan itsensä tarpeettomiksi. Omasta kokemuksesta ABB:llä, jossa olin vaajaan kymmenen vuotta töissä, en ollenkaan ihmettele ay-liikkeen asemien häviämistä, niin olematonta oli ay-toiminta ABB:llä. Taistelevasta ay-liikkeestä ei ollut tietoakaan ABB:lla Vaasassa.

Kuusikko linjaa, että uuden liiton edunvalvonnan tehtäviä, tukea ja luoda sellaista yhteiskunta-, talous-, teollisuus- ja koulutuspolitiikkaa, jonka avulla maailmanlaajuisen tuotannon ja kilpailun haasteet ovat hallittavissa.
Mitä tämäkin nyt sitten tarkoittaa? Melkein samoilla samoilla sanoisi varmaan yrityksen edustaja kuin Kuusikko. Ei näytä olevan mitään uutta uudella jättiliitolla. Samaa sopuilua kuin ennenkin.
Entä sitten kansanvälinen edunvalvonta? Mitä sillä sektorilla on tapahtunut kun yritykset siirtää tuotantoa sellaisiin maihin missä palkkataso on matalampi? Sdp johtoinen SAK ei ole voi sanoa, laittanut tikkua ristiin. Nokia on saanut riehua mielensä mukaisesti ja samoin muut suuryritykset, jotka ovat siirtäneet tuotantoa ulos Suomesta.
Uusi jättiliitto tuskin tuo tähän mitään uutta. Ay-eliitti nauttii ruhtinaallisista eduistaan!

Kuusikko toteaa, että uuden liiton läpileikkaava toiminta-ajatus on siirtää edunvalvonnan ja muunkin toiminnan painopistettä entistä lähemmäksi jäseniä ja työpaikkoja.
Kun muistelee sitä aikaa kun ABB vähensi 1000 työläistä Vaasantehtailta niin osasto 272 ei oikeastaan tehnyt yhtään mitään. Kaikki irtisanotut jätettiin omanonnensa ja työvoimaviranomaisten huostaan.

On selvää kun liittoja yhdistetään häipyy kosketuspintaa entisestään tehtaisiin ja siellä oleviin työläisiin. Vielä kun jo on olemassa SAK, jonka pitäisi olla liittojen keskusjärjestö, kuulostaa Kuusikon ajatukset aika omituisilta. Hän ei sanonut sanaakaan SAK:sta jutussaan. Mitä tekemistä on uudellajättiliitolla kun on jo olemassa SAK?
Liittojen yhdistämisessä on kysymys sdp:n asemien turvaamisesta ay-liikkeesä ja hanke on ylätason ay-eliitin, ei jäsenistön.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Yksityistäminen hiipii hiljalleen julkisiinterveyspalveluihin

Pohjalaisessa 13.1.08 porvari hallituksen terveysministeri Liisa Hyssälä on antamassa yhteiskunnan hoitotilat yksityisen lääkäribisneksen käyttöön. Ministeri halajaa sairaaloiden, terveyskeskusten, kunnallisen hammashoidon tilat ja laitteet yksityisen lääkäribisneksen käyttöön.

Myös sairasvakuutuksen korvausta muutetaan niin, että yksityinen lääkäribisnes saisi tukea, jos toimii kunnallisissa toimitiloissa. Eli verovarojen maksamista oy-muotoiseen lääkäritoimintaan laajennetaan.

On se todella eriskummallista tämä nykymeno, kun samaan aikaan on valtavia jonoja erikoissairaanhoitoon ja syy on se, että julkisessaterveystoimessa säästetään resursseja. Samoin yhteiskunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto potee työntekijäpulaa.
Ja nyt sitten ne säästyneet verovarat julkisesta palvelutuotannosta virtaavat yksityiseen Oy-muotoiseen lääkäribisnekseen.

Kuntien sosiaali ja terveyspalvelujen yhdistäminen tukee myös tätä politiikkaa, jolla kunnallisesta palvelutuotannosta tehdään bisnestoimintaa.

lauantai 5. tammikuuta 2008

Kainuussa ollaan palaamassa huutolaisaikaan

Paavo Lipposen hallituksen aikaan aloitettu maakuntahallintokokeilu, jota myös innokkaasti vasemmistoliitto ja sdp ajoivat, viitoittaa tietä myös Vanhasen oikeisto hallituksen kunta kuprulle.
Kainuussa on maakuntayhtymä vähentänyt julkisten palvelujen menoja ja henkilökuntaa rajusti.Ennen kokeilua sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen työntekijöiden esimiehet toimivat omassa kunnassa. Töiden järjestelyt sujuivat asiantuntevasti ja hyvässä sovussa.
Nyt Kainuun kuntien terveydenhuollon sekä sosaali-ja opetustoimen esimiehet istuvat Kajaanin keskustassa omassa norsunluutornissaan ja antavat määräyksiä aina sadankilometrin päässä oleviin laitoksiin, miten työt on järjestettävä. Työntekijöiden vähentäminen ja töiden järjestely on tuonut ongelmia ja aiheuttanut hankaluuksia hoitajille ja hoidettaville.Sairaita ja vanhuksia heitellään laitoksesta toiseen ympäri Kainuuta. Vanhuksia ja sairaita siirretään omaisten tietämättä hoidettavaksi toiselle paikakunnalle, missä yksityinen laitos ottaa heidät halvemmalla hoitoon. Eniten päätösvallansiirtyminen on aiheuttanut ongelmia pienille kunnille. Kuten Ristijärven kunta, jolla on vain yksi edustaja maakuntavaltustossa.

Kainuussa onkin nousut kapina maakuntahalllinon hyvinvointipalvelujen karsimista vastaan.Kainuun hallintokokeilusta on tullut kallis ja se on vienyt päätöksen teon kauas kansalaisista. Tilanne muistuttaa kovasti Euroopan Unionia.Miten tulee nyt käymään Vaasanseudulla kun Sosiaali-ja terveystoimen organisaatiota aletaan jauhamaan paikallisesta norsunluutornista?
Nyt pitää huomioida se, että nyt ei olla rakentamassa sitä hyvinvointivaltiota, mitä katasrofiin päättyneiden sotien jälkeen alettiin vasemmiston ja keskustavasemmistolaisten poliittisten voimien johdolla rakentamaan tähän maahan. Vaan nyt on kysymys päinvastaisesta eli niiden purkamisesta ja yksityistämisestä.Kaikki uudistukset lähtevät nyt pääoman tarpeesta ja se käyttää vasemmiston heikkoa tilannetta hyväkseen.
Julkiset palvelut ovat uusi mahdollisuus pääomalle tehdä lisäarvoa, pääomalle kun on tullut muilla alueilla seinät vastaan. Kuten nyt vaikka paperi ja liikatuotanto.

tiistai 25. joulukuuta 2007

Hallitus panee vauhtia yksityistämiseen

Itsenäisyyspäivän aattona asetti hallitus oikein neuvottelukunnan yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen laajentamiseksi.
Tämän tavoitteena on lisätä yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja niiden kehittymistä osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Tämä uusi yksityistä bisnestä vauhdittava elin aloittaa toimintansa vuoden 2008 alusta.
Yksityinen sosiaali- ja terveysbisnes on kasvanutkin viime vuosina vauhdilla ja siihen on selvä syy hallitus ja valtaeliitillä ei ole aikomustakaan lisätä resursseja julkisen sektorin omaan palvelutuotantoon.

Tilaaja-tuottajamalli ja palvelusetelien käyttöönotto palvelurakenneuudistuksessa ovat hallituksen tärkeitä yksityistämisen välikappaleita. Palvelusetelien käytöllä laajennetaan palvelumarkkinoita.
Siis lisää bisnestä sosiaali- ja terveydenhoidossa, vanhusten huollossa, sekä lasten ja vammaisten hoidossa.
Ja raharuletti pyörii. Palvelujen järjestämisen velvoite on kunnalla, joka rahoittaa yksityistä yrittäjää kuin pohjatonta säkkiä ostamalla siltä palveluja. Merkillistä vain on, että tällaisissa yhteyksissä korostetaan aina yksityisen tuottavan palvelut laadukkaasti ja joustavasti.

Suomessa on yksityinen terveydenhuolto melkein kokonaan julkisin varoin yläpidettyä. Lääkäritalojen omistajien voitot ja osingonjaot kustannetaan julkisin varoin. On jo yrityksiä, joiden lääkäriomistajat kiertävät veroja, nostavat tulot ja voitot pääosin osinkoina ja pääomatuloina. Ja verottaja pitää tätä täysin laillisena.

Nykyisen menon vallitessa kaikki uudistukset tukevat kuntien kapitalisoimista. Näin tulisi myös käymään Vaasan ja Mustasaaren toimintojen yhdistämisessä. Kunnat ja niiden palvelut ovat nykyvaltaeliitille yksityistä bisnestoimintaa. Onhan Vaasa (Oy) jo vuosia toiminut konsernina ja hallintokunnat tytäryhtiönä. Vaasaa on hallinnoitu ja se on toiminut samoilla periaatteilla ja toimintamalleilla kuten yksityinen Oy, jolle omistajat ovat asettaneet tulostavoitteen (säästö ).

Toisaalta kun saadaan kuntien toimintoja ajettu alas tulee verovarojen käytöstä säästöäkin ja jälleen voidaan alentaa isotuloisten verotusta, tämä on juuri sitä oikeistolaista politiikkaa. Eli kahdella tasolla tapahtuu tulonsiirtoa pääomalle.

Nyt on se tilanne, että kuntalaiset pääosin vastustavat kuntien yhdistämisiä ja koko valtaeliitti edustuksellisissa elimissä on niiden puolesta. Joten tilanne on otollinen oikeistolaiselle vyörytykselle yksityistämisen suuntaan.

Nyt olisi jo viimeiset hetket vasemmistolla nousta taisteluun

maanantai 10. joulukuuta 2007

Vaasalaistenverovaroilla ja takauksilla tuetaan yksityistä liiketoimintaa

Vaasalaisessa kunnallispolitiikassa tuli yksityisen elinkeinoelän tukeminen tiensä päähän. Nyt nousi todella mittava myrsky valtuustossa yksityisen liikemiehen tukemisesta.

Jo vuosia on vaasanvaltuusto tukenut elinkeinoelämää verovaroilla ja takauksilla. Matkailubisneksiä tuettiin melkein vuosikymmen ja nyt on kuutenvuotena tuettu Rabbe Grönblom laivabisnestä merenkurkussa, lähinnä matkustaliikenteen osalta. RG-Linen matkustajaliikenne on hiipunut aivan olemattomaksi ja sitä pitää yllä enää rahtiliikenne.

Viimeisin RG-Linen tukipyyntö ei mennytkään ihan vai huutoasiana läpi, vaan siitä muodostui todellakin mielenkiintoinen episori. Valtuustosta löytyi nyt vastustusta RG-linen tukemiseen.
Poliittinen eliitti teki kaikkensa, että Vaasalaiset valtuutetut saadaan RG-Linen tukipaketin taakse.

Asia oli useamman kerran päätettävänä ja vasta kolmannella kerralla se meni läpi 10.12.07 lähinnä vasemmistoliiton ryhmän kääntäessä takinsa äänin 37-14. Kokoomuslainen kaupunginjohtaja Lumio sai näin lähinnä hänen valmisteleman ja ajaman asian vasemmistoliiton avulla läpi,
se oikeastaan ratkaisi koko tukipaketin läpimenon valtuustossa.

Kaupunginhallituksen jäsenet vasemmistoliiton Harri Moisio ja vihreiden edustaja Hannu Katajamäki esittivät valtuustolle asian hyväksymistä ja olivat näin kaupunginjohtajan asialla.

Niistä valtuutetuista, jotka äänestivät ensin vastaan eli koko paketti kaatui tuolloin, käänsi nyt takkinsa 12 valtuutettua. Nyt kolmannella kertaa paketti oli oleellisiltaan osiltaan sama, vain se että laina aikaa pidennettiin oli muodollinen ero.

Koskaan aikaisemmin ei Vaasalaisessa kunnallispolitiikassa ole yksityisen yritystoiminnan tukeminen saanut vastustusta niin runsaasti kuin nyt sai. Myös yleinen mielipide tavallisten Vaasalisten osalta on ollut ökyrikkaan Grönblomin laivabisneksen tukemista vastaan.

Suuri raha, jota Rabbe Grönblom edustaa sai siis tahtonsa ja julkisen tuen liiketoimintansa riskien osalta. Ja todella ikävää on vielä se, että pääosan vasemmistoa tuki nyt kolmannella kertaa tukipakettia.Tämä RG-line asia kuvastaa poliittisen puolen heikkoutta. Tämän laatuiset päätökset eivä olisi muuten mahdollisia.

RG Linen rahoitusjärjestelyt 2005-2017

Ab R.Grönblom international Ltd maksaa RG Linen kassaan konserniavustussaatavan 2,4 miljoonaa €, (joka on emoyhtiön velkaa RG Linelle) tällä maksetaan pois Vaasan kaupungin takaamat lainat 504,564 € ja 1,075,000 € sekä Casino hankintalaina 780,335 €, tästä on Vaasan takaama osuus 336,000 €.
Yhteensä maksetaan lainoja pois 2,359,899 €. Vaasan takaukset vähenevät 1,915,564 €.
Mutta tämän jälkeen jää RG Linelle edelleen pitkäaikaista lainaa 9,462,000 €. Tästä on Vaasan takaamaa 2,700,000 euroa Nordean lainaamaa. Tätä lainaa jatketaan 4 vuotta ja siihen tulee vielä kolme vapaavuotta.
Jäljelle jääviä lainoja 6,762,000 € järjestellään uudelleen. Sampopankin 3,180,000 € ja Finnveran 4,220,000 €.
Vaasan takausvastuut ovat kokonaista 4,615,564 €.
RG Linellä on vielä tavaramaksuja velkaa Vaasalle 782,417 €.
RG Linelle jää rahaa kassaan 1,238,000 € velkajärjestelyjen kautta.
RG Linen koko velkamäärä on tällä hetkellä huikeat 10,244,417 € ja tässä summassa on Vaasalle saatavana olevat tavaramaksut 782,417 €.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Lokakuun vallankumous toi suomelle itsenäisyyden

Todellakin, jos Venäjällä ei olisi kukistunut Tsaarin ja sitä kautta kapitalistien valtaa, olisi edelleen Suomi jatkanut elämää Suuren Venäjän maan vallan alaisena. Olihan Tsaarin valta osa myös Suomen porvariston valtaa. Tuolloin suomalainen pääoma liikkui näiden maiden välillä vapaasti ja vasta Lokakuun vallankumous tämän katkaisi. Eli kanasalista itsenäisyyttä ajattelevan Suomalaisen porvarinkin pitäisi olla onnessaan siitä, että Venäjällä tapahtui vallankumous.

Urho Kekkonen oli tällainen kansallinen porvari, joka ymmärsi Suomalaisen kansallisen itsenäisyyden merkityksen. Kekkonen teki kaikkensa sen eteen. Kekkonen ymmärsi myös Venäjän kommunistipuolueen johtajan Vladimir Iljitsh Leninin merkityksen Suomen itsenäisyydelle. Mutta maamme silloiselle porvaristolle se ei heti kelvannut, vaan länsimaiden piti ensin maamme porvaristoa kehottaa hakemaan tunnustusta itsenäisyydelle Venäjän kommunisteilta ja Leniniltä.

Mutta yksityiselle liike-elämälle lokakuun vallankumous oli katastrofi, koska heidän koko bisnes kaatui Venäjän markkinoilla, eikä nousutkaan kuin vasta vuoden 1945 jälkeen.

Suomessa porvariston nyrkki suojeluskunnat ja lapuanliike harjoitti aina vuodesta 1918 alkaen jatkuvaa vihankylvöä SKP:tä ja muuta radikaalia vasemmistolaista toimintaa vastaan. Tuolloin SKP oli kielletty puolue ja sen varallisuus siirtyi oikeistolaistuneelle SDP:lle.

Toisaalta porvaristo jatkoi myös vihankylvöä Venäjää vastaan aina siihen asti, että se lopuksi johti sotaan Venäjää vastaan, mutta eivät saaneet ulkoista tukea kuin fasistiselta Saksalta. Tämä sota olikin viedä koko itsenäisyyden Suomelta ja olisikin vienyt, jos fasistinen Saksa olisi voittanut sotansa sivilisaatiota vastaa.

Lokakuun vallankumous toi koko maailman sorretuille vapautta kapitalismin ikeestä. Lokakuun vallankumous oli yhteiskunnallinen maanjäristys. Eikä sitä voinut kukaan välttää, eikä sitä voinut saada aikaan minkään pienen klikin vetoomuksilla.

Neuvostoliiton kaatuminen sai aikaan offensiivin historia uudelle tulkinnalle, mutta nyt se näyttää kaatuvan epäjärjestykseen, kansantalouksien ajautumiseen romahduksien partaalle ja heidän aloittamat sotansa ovat hävitty, kuten Irakin ym. vastaavien.
Lokakuun 1917 avautunut sykli ei siis ole sulkeutunut. Lokakuun painajainen palaa historian käytäviin ja koputtaa kapitalistiluokan oville. Maailmalla on merkkejä siitä, että vasemmistolainen politiikkaa palaa ja näin lokakuun vallankumous jatkuu maailmalla.

Ja Suomelle on hyvä merkki se, että on ymmärretty Leninin iso merkitys Suomen kansalliselle itsenäisyydelle maailman kansojen joukossa. Leninin patsaalle on paikka meidän suomalaisten sydämessä edelleen ja sen paikka olisi tietenkin Helsinki. Nyt onkin jo Lenin muistomerkkejä Turussa ja Tampereella, jossa toimii Lenin museokin.