sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Keski-Eurooppa koheltaa oikealle

Suomessa ei ole huomattu medioissa (tai ei ole haluttu huomioida oikeiston voittoja vaaleissa).
Itäeuroopan keskiosan maat suuntautuvat vahvasti oikealle, eikä siinä riitä huomioida äärioikeiston etenemistä.

Vahvasti oikeistolaistunut Unkari ottaa vastaan vuoden 2011 alusta EU-isännyyden.

Tsekin ja Slovakian oikeiston vaalivoitossa taisteltiin vuoden 1989 vallanvaihdon jälkeisen ”demokraattisen” sukupolven äänistä. Populismi on hellä sana kuvaamaan puolueiden ja ehdokkaiden demonisointia Sloveniassa. Oikeiston perustamat neljä uutta puoluetta menestyivät Slovenian vaaleissa. Vaikka niitä herjattiin bisnespuolueiksi. Oikeiston perustamat uudet puolueet ottivat haltuunsa uudet sosiaaliset verkostot ja Facebookin.

Eri suuntiin haarautuneen oikeistopopulismin turvin Tsekissä kolme ja Sloveniassa neljä (oikeastaan kuusi) puoluetta pystyivät yhtynein voimin lannistamaan vasemmiston. Vaikka demaripuolueet keräsivät eniten ääniä.

Nyt oikeistopuolueet tulkitsevat saaneensa valtakirjan tiukkaan uusliberalistiseen ja arvokonservatiiviseen politiikkaan. Avainasemaan päässeet populistiset puolueet tottelevat toistaiseksi.
Tsekin oikeistolla on nyt vahva asema valtionkoneistossa. Näin se voi autoritaarisin ottein betonisoida valtaansa. Ja se etenee ”meillä ei ole vaihtoehtoja”-iskulausein turvin kuten oikeisto hallitus suomessakin.
Tsekissä oikeisto on ryhtynyt nurinkäännettyyn luokkasotaan vähävaraisia vastaan.
Tai kuten suurenrahan puolue kokoomus suomessa populistisesti hyvinvointiyhteskunnan palvelujen puolesta.
Suomessa on hyvin samankaltainen tilanne demokratiassa kuin on osassa itä-euroopan maita. Oikeiston ja vasemmiston vastakkain asettelu on populistisella tasolla ei siis luokkapohjaisella.

Hallitustasolla harjoitetaan samaa uusliberalistista leikkauspolitiikkaa, mutta samalla populistisesti ollaan kansan asialla. Oppositiossa ollaan myös populistisella linjalla ja kuten SDP, joka vielä peesaa Perussuomalaisia.

Positiivinen poikkeus on vasemmistoliiton esitys punavihreästä hallituksesta vaalien jälkeen ja kokoomuksen syrjään työntäminen.

Kirjoitus perustuu osaksi Idäntutkimus julkaisuun 3/2010.

torstai 14. lokakuuta 2010

Äärioikeistopuolueen ulosliputtaminen ei saanut virkamiehen kannatusta


Ruotsi rajoittaa demokratiaa, kirjoitti 14.10 Pohjalainen lehdessä puolustus ministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen. Ruotsin viimeisissä vaaleissa hallitusoikeisto ei saanut enemmistöä parlamenttiin, kun se ei hyväksynyt Ruotsindemokraatteja hallituskumppaniksi. Pääoikeistolla ei kantti kestänyt ottaa mukaan parlamentiin nousutta natsipuoluetta.

Iivonen selvästi suhtautui myönteisesti natsipuolueseen, kun totesi sen demokratiaan sopivaksi ja että maahanmuuttoakaan ei Ruotsindemokraatit ihan kaikelta osin vastusta.

Ruotsindemokraatien joukossa on aikoinaan suomesta muuttaneita ja Iivosen mukaan tämä aiheuttaa sen, että äärioikeistopuolue suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti.

Iivonen kritisoi vahvasti sitä, että kaikki muut puolueet ovat sulkeneet Ruotsidemokraatit yhteistoiminnan ulkopuolelle. Iivonen toteaa myös, että kukaan ei ole väittänyt, että uusi natsipuolue toimisi lain vastaisesti.

”Suomessa ei ole vastaavaa nähty sitten Lapuan liikkeen loiston päivien toteaa Iivonen”. Lopuksi Iivonen ottaa malliksi suomen konsenssunpolitiikan, johon ovat kaikki puolueet sopeutuneet. Eli asioita on hoidettu ilmanpolitiikkaa ja talvisota hengessä!
Totta on, että Suomessa maan asioita hoitaa kokoomuslainen ja SDP läinen valtaeliitti, johon liittyy virkakoneisto. Nämä ovat siis vuorotelleen maan hallituksissa Urho Kekkosen poismenon jälkeen.

Iivosen kirjoituksesta paljastuu se politiikan ”epäpoliittisuus ja vasemmisto oikeisto akselin peittäminen” mistä onkin nyt tullut Suomalaisen parlamentarismin iso ongelma, josta myös kansantyytymättömyys puolueisiin kertoo omaa kieltään.
Tällä peitetään myös maan todellinen rahanvalta. Suomessa on vain henkilöitä Lipposia, Viinasia, Ahoja, Vanhasia ja Kataisia ym... ja puolueet vain kirjaimia vailla ideologiaa ja aatetta.

On aika palata kansanvaltaa ja kansanliikkeeseen, joka alkoi vuoden 1945 jälkeen maatamme rakentamaan sodanraunioista hyvinvointivaltioksi.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Eurooppalainen ilmiö, kansat kuin orjalauma vailla todellista turvaa

Yhteiskunnallinen tilanne kasvattaa edelleen Perussuomalaisten kannatusta ja sama ilmiö kautta euroopan. Viimeksi Ruotsissa äärioikeistolainen ruotsindemokraatit, jolle kanavoitu turvanhakeminen. Mutta osoite on väärä.

Samasta yhteiskunnallisesta tilanteesta nousi fasismikin 1930 luvulla. Tuolloin natsit vihapolitiikan kautta nousivat valtaan ja jossa pohjana oli kansan syvä tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan.

Kun ei ole todellista vaihtoehtoa olemassa, nousee yhteiskunnallisessa ilmapiirissä viha kaikkea erilaisuutta vastaan, joista tehdään syyllisiä yhteiskunnan yleiseen huonoon tilaan.

Nythän on se tilanne, jota esim. oikestopuolueiden politiikka kuvastaa, purkamisella julkisensektorin tuottamat hyvinvointipalvelut. Joka jatkuu yksityistämisellä julkisensektorin palvelutuotanto yksityiseksi ja maksulliseksi.

Yhteiskunnassa on melkoinen turvattomuuden tila, johon vasemmisto ei ole kyennyt vastaamaan. Vasemmisto on ollut se turvaverkko, johon työläiskansa on voinut luottaa. Onhan liike aikoinaan perustettu juuri heitä varten.

Vasemmisto on ollut Kekkosen poismenoon ja vuoteen 1990 asti se turva, johon kansa on voinut luotaa. Kun sitä ei ole köyhiä puolustamassa on politiikan areenan vallanut uusliberalismi ja koko oikeisto. Vielä jopa SDP eliitti myötäilee oikeistoa tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Tässä yhteydessä tulee muistaa tilanne Suomessa 1945 kun vannottiin, että ei koskaan enää sotaa eikä natsismia tähän maahan. Tuolloin kaikki natsimieliset järjestötkin lakkautettiin. Vasemmisto ja myöhemmin tuli mukaan Kekkosen johtama keskusta olivat se poliittinen voima, joka alkoi maatamme rakentamaan kokonaisvaltaisesti hyvinvointivaltion suuntaan.

Historia siis meitä muistuttaa sekä hyvästä, että myös pahasta. Mihin suuntaan sitten maamme lähtee on avaimet nyt vasemmistolaisella työväenliikkeellä.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Oikeisto ja vasemmisto vaaleissa

Ruotsissa on ihan oikeasti vaaleissa vastakkain vasemmisto ja oikeisto. Siellä myös äänestetään puoluetta ei siis henkilöä kuten suomessa. Näin tulee vaaleissa selvä jako työhön (työläinen) ja pääomaan (kapitalisti) esille. Työläisten edunvalvoja on poliittisella tasolla vasemmisto, ay-liike ja koko työväenliike.

Taas kapitalistien edunvalvoja on oikeisto ja koko rahavallan organisaatio. Mutta kapitalistien etuja ajaa myös valtiovalta, joka on kapitalistisen yhteiskunnan selkäranka. Valtiovallan valtavälineitä ovat myös lääninhallinto ja kunnallinen organisaatio. Näiden kaikkien elinten poliittisesta vallasta käydään vaalit yhtä aikaa Ruotsissa.

Ruotsi on kapitalistinen maa kuten Suomi. Näin ollen oikeistolaisuus näkyy esimerkiksi mediassa ja totta kai rahavalta, myös sitä kautta keskustelua ohjaa etujensa mukaisesti yhteiskunnassa. Toisaalta yleisessä mielipiteessä myös Ruotsissa korostuu henkilökeskeisyys ja sitä kautta puolueet jäävät taustalle.

Toisaalta omien kokemuksien kautta Ruotsissa käydään aivan erilaista keskustelua politiikassa kuin suomessa. Ruotsissa käydään myös vaalien välillä poliittista keskustelua, eikä sisältö ole kokoomuslaista ”asiantuntija” keskustelua, joka sopii kaikille.

Konsensus politiikka oli sitä mitä suurimmassa määrin. Se oli rahavallan taitava
prosessi, jolla vasemmistosta noukittiin yhteistyökykyiset henkilöt valtaeliittiin. Mutta samalla myös koko työväenliike alkoi toimia väärinpäin, siis ylhäältä alaspäin. Mikä on murentanut hajalle yhteisöllisentoiminnan koko työväenliikkeestä. Jäsenet ja kannattajat ovat vetäytyneet tai jääneet pois liikkeen toiminnasta ja tilaisuuksista.

Ruotsissa on sosiaalidemokraattinen puolue ollut vallassa pitkään ja sitä kautta sille on käynyt samoin kuin suomalaisille vasemmistopuolueille. Siitä on sitä kautta muodostunut elitistinen puolue, joka on kasvanut erilleen aatteistaan, ideologiastaan, jäsenistään ja kannattajistaan.

Myönteistä on nyt se, että nyt heille kelpaa koko vasemmiston ja vihreiden yhteistyö.

Vasemmistoa ei siis voi hallita eikä ylläpitää oikeistolaisittain. Sitä ei voi ylläpitää siten, että se on vain valtaeliitin vallan väline, jota äänestetään vaaleissa. Vasemmisto on kapitalistisen valtaeliitin vastavoima kapitalistisissa yhteiskunnissa, kuten ovat Suomi ja Ruotsi. Tähän tehtävään ovat aikoinaan työläiset koko liikkeen perustaneet.

Vasemmistolaisen liikkeen henki ja toiminnan sisältö tulee olla työläiset (toimihenkilöt) ja koskettaa heitä koko elinkaaren ajan.

lauantai 28. elokuuta 2010

Kenenvaltuuksilla SAK pomo puhuu kuntien alasajosta


”SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (SDP) mielestä Suomen kuntien määrä pitäisi vähentää alle sataan lähivuosina.
Kuntien yhdistämisen yhteydessä olisi Lylyn mielestä pohdittava, voisiko joitain kuntien vastuulla olevia palveluja siirtää valtion hoidettaviksi. Lyly otti kantaa kuntien yhdistämiseen Loviisassa paikallisen työväentalon 100-vuotisjuhlassa.
Aiemmin myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ovat tukeneet kuntien määrän vähentämistä sataan.”

Nyt ovat siis suurenrajan puolue kokoomus ja keskustalaiseksi muuttunut SDP yhtäpataa. Tämä osoittaa nyt sen, että konsensus SDP ja suomalaisten kapitalistien välillä ei ole minnekkään kadonnut. Tarkoittaako tämä nyt myös sitä, että palataan vaalien jälkeen kokoomuksen ja SDP hallituspolitiikaan.

SAK:n puheenjohtajan Lylyn kannanotto kuntien määrästä on uskomaton. Hänen puheet SAK:n puheenjohtajana tässä asiassa ja vielä työväentalon 100-vuotisjuhlassa on jäsenistön ja työläisten halveksimista. Toisaalta SDP-johtoisen SAK:n rooli on ollut jarruna oleminen vasemmistolaisen työväenliikeen edunvalvonnassa.

Sen ymmärtää kun EK:n pamput jauhaa keskittämistä ja julkisensektorin alasajoa, niillä on omalehmä ojassa.

Kuntien alasajo ei johtaisi siihen, että valtio kuntienpalvelut hoitaisi, vaan ne siirtyisivät yksityiselle bisnekselle.

Euroopassa AY-liike valmistautuu toimintapäivään 29 syyskuuta. Toimintapäivän tavoite on laittaa piste leikkauspolitiikalle ja julkisensektorin alasajolle.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kangasluoma avoimen Ryssittelyn kannalla


Luettuani Vaasassa ilmestyvästä Pohjalaisesta Lapualaisen toimittajan Pentti Kangasluoman kirjoituksen tuli mieleen, että onko hän palannut 1930:lle. Silloin avoimesti Ryssiteltiin ja hiottiin sotakirveitä. Tuolloin avoimuus oli sitä, että ne jotka vastustivat silloista oikeistoriktatuuria maassa vangittiin. Lapualiike ja Suojeluskunnat riehui maassa ja kävivät jopa Vaasassakin tuhoamassa työväenlehden kirjapainon. Ammatiosastoilta ja vasemmistolaisilta järjestöiltä oli kielletty toiminta mm.

Silloinen valtaeliitti johti toiminnallaan maamme sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja Natsisaksanliittolaiseksi.

Jopa Venäjän päämisteriä Putinia hän arvostelee todella lapsellisesti, että hän ei ole istunut vankiloissa vaan olin valvonut niitä, jotka terrorisoivat sosialismia vastaan.

Eikö hän muista mihin viimeinen Venäjä viha johti maamme? Lyhyt on miehellä muisti!

Pienellä Suomella ei todellakaan ole varaa Kangasluoman kaltaiselle vihankylvölle Suurta naapuria kohtaan. Tulisi toimia juuri päinvastoin ja ottaa oppia Urho Kekkosesta miten talous- ja kulttuuriyhteistyö tulee rakentaa kansojen välillä. Siihen ei viha ja sotiminen sovi.

Venäjällä on edelleen valtiovallalla valta, mutta tilaa on annettu yksityiselle yritystoiminnallekkin.
Se olikin niitä isoja virheitä mitä Neuvostoliitossa tehtiin. Ei yritystoiminta ole uhka sosialismille, silloin kun siitä on leikattu keinottelu pois. Toisaalta valtiovallan tulee ohjata ja säänellä finanssi ja pankkitoimintaa, sillä turvataan oikeudenmukaisuus ja rehellisyys taloudessa.

Kapitalismi on kaukana avoimesta yhteiskunnasta. Tässä järjestelmässä rahan valta määrää yhteiskunnan avoimuuden, koska nykyinen media on melkein kokonaan niiden vallassa.

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=513659

Vaaleihin tavarataivaan alla onnellisina kuluttajina


Onko yleinen populismi Suomessa konsensuksen jälkeinen sairaus? Nyt vallitsee kulutuskulttuurin ja yksilökeskeisyyden arvot, melkein kautta ”koko kansan”.

Hallitus esittää talousarviossaa kansalle ilma- ja maalämpöpumppuja edullisempina yhteisen kaukolämmön tilalle. Sopii hyvin tähän yksilökeskeiseen aikaan, jokaiselle oma lämpölähde.

Lankapuhelimet ovat jo kokonaan hävinneet, kun jokaisella on ”oma” puhelin. Mutta kaiken huippu on se, että nyt alkaa olemaan jokaisella oma tietokone eli perheissä on näitätavaroita koon mukaisesti. Ei ole ollenkaa ihme, että yhteissöllisyys on muuttunut kieroituneeksi.

Kunnissa ei työttömiä, köyhiä eikä muitakaan vaikeuksissa olevia ihmisiä auteta heidän todellisessa hädässä ja se on jätetty erilaisten yhdistysten toiminnaksi. Kunnalliset sosiaali ja terveyspalvelut ovat muuttuneet yksityisiksi palveluiksi, joita ostetaan rahalla.

Kauheinta tässä nykyisessä ilmapiirissä on vasemmiston tilanne, joka on myös tavarakulttuurin ja yksilökeskeisyyden sairastama. Ihmisten auttaminen ja yhdessä toimiminen on korvautunut kieroituneeksi kuluttamiseksi.

Vasemmiston tulee irtaantua kieroituneesta yhteisöllisestä tavarakulttuurista ja ottaa tilalle työväenluokan yhteiset yhteiskunnalliset arvot. Tämä palauttaisi luottamuksen vasemmistoon.