Vaasan sairaanhoitopiiri ja Vaasan kaupungikonserni perutavat uuden yhtiön, johon sijoitetaan tukitoimet. Kuten esimerkiksi talous ja henkilöstöhallinon palvelut, ruokapalvelut, siivous ja kiinteistöhuolto.
Yhtiönperustaminen liittyy tulevaan soteen, jossa terveydenhuollon järjestämis- ja tuottamisvastuu eriytetään yhdintoimintaa tukevista toiminnoista. Eli siis tilaaja ja tuottamismalliksi.
Alkuvaiheessa yhtiön perustajina ovat sairaanhoitopiiri ja Vaasakonserni. Mutta tavoite on, että myös kaikki maakunnan kunnat liittyvät sen osakkaiksi myöhemmin.
Yhtiöön kuten yhtiömuodossa on oltavakin valitaa toimitusjohtaja.
Vaasansairaanhoito piirin hallitus oli perustanut toisenkin osakeyhtiön, jota tullaan tarvitsemaan perustasonpalveluita koskevissa valinnanvapausasioissa.
Nyt siis sotea ajetaan jo julkiselle sektorille vaikka lakikaan ei ole vielä eduskunnassakaan hyväksytty. Vaasan kaupunginhallituksessakin, jopa vasemmistopuolueet ja ay-eliittikin JHL:ssä ovat uuden yhtiön perustamisen hyväksyneet. Ilmeisesti taustalla on pienemmän pahanvalitseminen ja enemmistöntahtoon alistuminen.
Eikä nähdä vaihtoehtoa sopeudutaan nykytilaan, että on ”pakko” yhtiöittää julkiset palvelut.
Kuntavaalit ovat ohi vaalilupaukset ovat nyt historiaa. Yhtiössä ei enää äänestämällä asioita hoidetavaan hallitus, euro ohjaa ja johtaa hallintoa.
Nyt siis tulosta tullaan tekemään säästöjen ja kilpailun kautta. Mutta myös tehdään tilaa yksityisille sotepalveluiden yksityisille tuottajille.
Olemme kohta nykymenolla julkisensektorin hautajaisissa.
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
lauantai 1. huhtikuuta 2017
Marxilaisuus ei ole mennyttä historiaa vaan se on tätäkin päivää
"Ihmistentajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa".
Tämä on Karl Marxin yksi kuuluisimmista lauseista. Mikä oli toisaalta 1800 luvun puolivälin saksalaista filosofiaa.
Toisessa kirjoituksessa Marx pohtii proletariaatin mahdollisia liittolaisia.Hänen mukaansa epäluotettavin on ryysyköyhällistö, koska se on aina ostettavissa.
Toiseksi epäluotettavin on intellektuellit, koska he muuttavat aina ajatteluaan vallitsevan muodin mukaan.
Teollisuustyöväestö, joita Marx kuvaa proletariaatiksi, on kapitalismissa yhteiskuntaluokka. Sillä on voimaa pysäyttää tuotanto.
Kun nyt peilaa nykyistä tilannetta suomessakin, niin kyllä Marxin ajatukset pitää paikkansa. Esimerkiksi työväeliikeen tilaa ja oikeistopopulismin nousua. Nimenomaan eduskuntavasemmiston hylkäämät ja nykypolitiikasta kärsimään joutuneet työläiset hylkäsivät vasemmiston ja äänestivät vaaleissa äärioikeistoa. Toisaalta sama ilmiö on ihan maailman laajuinen. Mitä nyt sitten tapahtuu, kun äärioikeisto on hylännyt työväestön ja muut pienituloiset, kun ovat itse hallituksessa kurittamassa kansaa.
Samaten uusliberalistien joukkoon on siirtynyt sivistyneistöä, joka on ollut viime vuosien muodikas ideologia.
Ihmisen tajunta voi muuttua, mutta ei yhteiskunnallinen tieteeseen perustuva yhteiskunta ajattelu, joka perustuu ihmisten yhteiskunnalliseen olemiseen.

perjantai 31. maaliskuuta 2017
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Eivätkö kansanedustajien tulisi jo nimikkeensäkkin mukaisesti edustaa kansaa
Nämä kansanedustajat olivat tekemässä
sosiaali-ja terveysvaliokunnassa kansalaisaloitteen hylkäämistä
14.3. 2017.
Tuula Haatainen (sd), Hanna Kaisa
Heikkinen (kes), Eeva Johanna Eloranta (sd), Arja Juvonen (ps), Niilo
Keränen (kes), Anneli Kiljunen (sd), Sanna Lauslahti (kok), Anne
Louhelainen (ps), Anna-Kaisa Pekonen (vas), Pekka Puska (kes), Sari
Raassina (kok), Veronica Rehn (rkp), Vesa-Matti Saarakkala (ps),
Annikka Saarikko (kes), Sari Sarkomaa (kok) ja Matti Talja (kes).
Aloite koski työeläkeindeksin
palauttamista palkkatasoindeksiksi. Indeksitarkistuksilla on suuri
merkitys eläkkeen suuruuteen. Sama työeläke, joka vuonna 1995 oli
60 prosenttia työpalkasta on nykyisin vain 47 prosenttia tuosta
vastaavasta työstä maksettavasta palkasta.
Puolueisiin sitoutumaton Suomen
senioriliike (SSL) käynnisti aloitteen 2015. Aloitteeseen kertyi 84
820 nimeä.
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Solidaarisuutta huutaa ja kaipaa työväenliikkeen sisäinen tila
Nyt olisi vasemmistolaisen
työväenliikkeen aika aloittaa poliittinen yhteistyö oikeistovallan
kaatamiseksi tästä maasta. Siihen suomalaisella työväenliikeellä
on voimaa ja vahva koko maan kattava organisaatio. Myös
työväenliikkeellä on ammattimainen hyvä hallinto siihenkin
tehtävään.
Koko ay-liike on työväenliikkeen
vallassa ja vain AKAVA ja muutama muu kokoomuslaisilla porvareilla.
Kun on tullut lueskeltua
työväenliikkeen historiaa. Silloin työväenliike toimi ilman
ammattimaista organisaatiota. Mutta luokkatietoisuus oli korkeata,
jos vertaa tähän aikaan.
Nyt olisi todella isot mahdollisuudet
työväenliikkeellä saada kokoomuslandia muutettua
vasemmistolaiseksi.
Vaasassa yritettiin aivan uutta
teknistä vaaliliittoa ensin VL:n ja sitten SDP kanssa.VL:n osalta se
kaatui heti, mutta SDP:n osalta täytimme jo ehdokassuostumukset.
Vasta sdp kunnallisjärjestö sen sitten kaatoi.
Työväenliikkeen solidaarisuus ei
tarkoita sitä, että esimerkiksi puolueet yhdistettäisiin. Ei vaan
jokainen vasemmistopuolue toimisi itsenäisesti edelleen. Ay-liike
toimisi työpaikoilla kuten ennen
osana muuta työväenliikettä.
Poliittinen yhteistyö parlamentissa ja
hallituksessa valtiontasolla katkaistaisiin oikeistopuolueisiin.
Aivan kuin naapuri maa Ruotsissa.
Nyt tulisi muistaa aikaa vuoden 1944
jälkeen kun suomeen alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota.
Siinä projektissa olivat vasemmisto ja
erityisesti SKDL ja SKP mutta myös SDP:n vasemmistolaiset mukana ja
kokoomus porvarit olivat sivussa presidentti Urho Kekkonen oli myös
siinä mukana ja piti kokoomuksen sivussa. Toinen tasavalta olikin
suomen historian hyvää aikaa aina vuoteen 1980 asti. Kekkosen
poistuminen ja eduskunta vasemmisto antoi kokoomukselle tien uuteen
nousuun. Kokoomus on taitavasti vetänyt osan vasemmistoa
liittolaiseksi. Sen tuloksena on suomessa äärikoikeisto PS muodossa
noussut uudeksi kokookoomuksen apupuolueeksi.
Kun työväestä on menenttänyt säästö
-ja leikkauspolitiikassa olleen eduskuntavasemmiston luottamuksen. PS
on vaaleissa sitten saaneet kansan äänet, jotka aikaisemmin ovat
tulleen vasemmistolle.
Työväenliike voi jälleen nousta
kansan luottamuksen arvoiseksi, kun se tekee selvän eron oikeistoon
ja erityisesti kokoomukseen.
Työväenliikkeellä on siihen isot
mahdollisuudet mutta se edellyttää luokkatietoista politiikkaa ja
työväenliikkeen sisísäistä solidaarisuutta ja yhteistyötä.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)